sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Särkänniemi cup 2010 turnausraportti

Kausi 2009-2010 saatiin Pirkkalan Pirkat joukkueen osalta päätökseen helteisenä viikonloppuna pelatussa Särkänniemi cupissa.

Alkusarjan ottelut pelattiin Tampere areenan höyrysaunassa ja loput kamppailut käytiin tutussa Raholan liikuntakeskuksessa.

Muutama sana otteluista...

KooVee Keltaiset - PirPi Eagles 1-8
Turnaus korkattiin PirPin osalta kamppailulla KooVeen Keltaisten joukkuetta vastaan Tampere Areenan pääkentällä. Vaikka Keltaisia ei kauden aikana oltukaan kohdattu, niin sarjataulukkoa vilkaisemalla lähtökohta otteluun oli se, että Pirkat vie ja KooVee rimpuilee mukana. Suurin piirtein näin ottelu etenikin, mutta mitenkään loistokasta meidän poikien peli ei tässä aamupelissä kuitenkaan ollut. Jo perinteeksi käyneeseen tapaan en kirjaa maalintekijöitä sen paremmin paperille kuin näemmä muistiinkaan. Tuntuma on, että Konsta teki ison osan maaleista, mutta onnistumisia tuli myös muille pojille.

PirPi Eagles - SC Kaneetti 11-4
Seuraava ottelu pelattiin edelleen Areenan pikkuaskissa ja todella paljon palloa pomputtavalla parketilla. Siitä huolimatta uusi tuttavuus, Keravan "kakkosjoukkue" SC Kaneetti sai samaa käsittelyä kuin KeBa on pojilta saanut. Ensimmäinen erä päättyi mielestäni 9-? ja ottelussa ei ollut tuloksellisesti hädänpäivää.

Toiseen erään meidän poikien suurin into laantui ja kaverin yritys jatkui. Se alkoi näkyä myös meidän kannalta ikävällä tavalla valotaululla. 1-2-2 tavalla pelannut vastustaja kärkkyi todella ylhäällä yhdellä pelaajalla, jolle muut yrittivät pelata palloa. Halli oli tässä ottelussa jo todella kuuma ja vaikka ottelu ei fyysiesti ollut raskas, niin kuumuus tuntui vievän terävyyden otteista.

Tällä pelillä varmistettiin kuitenkin alkusarjan lohkovoitto, joten ottelut jatkuivat sunnuntaina puolivälieräottelulla. Vastustaja ei vielä tässä vaiheessa ollut varma, mutta uhkana oli, että joudumme viime vuoden Särkkäcupin finaalin ja tämän vuoden OJG finaalin uusintaan jo tässä vaiheessa.

PirPi Eagles - Rangers Kobrat 1-6
Lauantai iltapäivällä selvisi, että turnausohjelma oli tälläkertaa meidän kannalta tyly ja Kobrat tuli vastaamme turhan aikaisessa vaiheessa turnausta.

Rangers oli edellisissä otteluissa nöyryyttänyt kaikkia vastustajiaan. West End Indiansia numeroin 8-0, KooVee Punaisia 12-0 ja puolivälieräkarsinnassa Classic Hurrikaaneja 7-0.

Myös meille oli tälläkertaa tarjolla statistin rooli. Koko ottelu lähti huonosti liikkeelle ja Kobrat rokotti todella tylysti saamistaan tilanteista. Meidän pojat olivat koko ottelun askeleen tai kaksi kirkkonummelaisia jäljessä eli liike ei riittänyt alkuunkaan hyvin syöttelevää vastustajaa vastaan. On myös tunnustettava, että valmennus teki virheen, kun pyrimme yllättämään jo tutuksi tulleen vastustajan pelaamalla eri taktiikalla kuin aiemmin. Tarkoituksena oli sumputtaa keskialue pelaamalla 1-2-2 taktiikalla ja iskeä nopeasti vastaan.

Onnistumisia ei meidän joukkueelle tässä ottelussa kyllä juuri tullut. Jyri teki ainoaksi jääneen maalimme. Huono ottelu hyvää vastustajaa vastaan, joten numerot taululla olivat aivan oikeutetut. Tämä ottelu osoitti saman mitä OJG:ssäkin todettiin muutama viikko sitten. Suurin erottava tekijä pääkaupunkiseudun huippujoukkueiden ja PirPin välillä on yksinkertaisesti syöttötaito. Vaikka syöttöä liikkeestä liikkeeseen on harjoiteltu paljonkin ja siitä aina muistutetaan pelien alla, niin silti joko itse syöttö tai sen vastaanotto on tiukoissa tilanteissa monesti liian hankalaa.

Osa valmennustiimistä oli katsomassa -98 loppuottelua Rangers Kobrat - Erä SISU (jonka SISU voitti 6-1) ja siinä pelissä näkyi selvästi, kuinka molemmat joukkueet osasivat syöttämisen jalon taidon ja pystyvät rakentamaan hienon joukkuepelinsä sen varaan. No tiedämme ainakin mitä edelleen pitää hieroa, hieroa ja hieroa vielä muutaman kerran lisää.

PirPi Eagles - Classic Tornadot 6-1
Ottelu sijoista 5-8 pelattiin vanhan tutun Classicin joukkueen kanssa. Tälläkertaa heillä oli taiteilijanimenä Tornadot. Otteluun ei tunnuttu saavaan sitten minkäänlaista latausta ja ensimmäinen erä olikin Classic merkkinen. Erätauolle lähdettiin tilanteessa 1-1. Toinen erä alkoi hiukan paremmin, mutta jäähy kostautui. Nyt vaan Classicille, kun pojat tekivät samalla AV:llä kaksi maalia. Se taisi sammuttaa tornadon kierteen ja loppuerä kulkikin pääasiassa PirPin merkeissä.

Kauden 2010 Särkänniemi cupista jäi siis käteen sijoitus 5-6 joukossa, mikä ei ollut sitä mitä lähdettiin tavoittelemaan. Turnaus oli huonoin turnauksemme miesmuistiin. Syystä tai toisesta sitä tiettyä loppuunsaakka pelaamisen tahtoa ei näkynyt mielestäni yhdessäkään ottelussa kuin pieniä välähdyksiä. Pitkä kausi onkin siis hyvä päättää, päästää pojat pikkuhiljaa kesälaitumille ja lepuuttaa ajatuksia salibandysta.

Kiitos vanhemmille kannustuksesta ja tuesta kauden aikana! (SH)