lauantai 18. helmikuuta 2012

C2: Ylempi jatkosarja 7, Laukaa

Varhain lauantaiaamuna starttasi paunulainen Pirkkalan liikuntatalolta täynnä Pirkkain salibändäreita kohti Laukaata. Pirkat 97 joukkueella oli edessään kaksi tiukkaa vääntöä sarjan kärkijoukkueita vastaan, kun taas Pirkat 98 sai vastaansa sarjataulukossa takanaan olevia joukkueita.

Laukaalla oli pitkälti Pirkkalan liikuntataloa vastaavat fasiliteetit parkettialustoineen kaikkineen. Myös legendaarisia mokkapaloja oli laukaan äitien toimesta kanttiinissa tarjolla.

PirPi 98 - Aki 13-1 (8-0, 5-1)
Ensimmäinen vastustaja oli jämsäläinen Alhojärven Aki:n joukkue, joka oli edellisessä kohtaamisessa tarjonnut tappiostaan huolimatta tiukan vastuksen 9-6. Joukkue on kasattu vasta tälle kaudelle ja pelaajat koostuvat 00-97 ikähaarukan pelaajista.

Ottelu alkoi pirkkalaisittain nihkeästi, kun 01:40 mailaanlyönnistä 2min alivoima. Suurempia ongelmia alivoiman aikana ei ollut ja kävelyvauhdista huolimatta ote siirtyi vahvasti palloa liikuttaneen Pirkkain haltuun. Viiden minuutin pelin jälkeen Pirkat katkaisi käytännössä kolmessa minuutissa jämsäläisten selkärangan, kun pallo singottiin viidesti Akin verkkoon. Ilotulituksen aloitti Konsta Karen syötöstä 05:16. Heti perään 05:34 Jami Rassen avauksesta numerot 2-0 ja 06:16 Allu omasta riparista 3-0. 07:14 Jami jatkoi erikoistilanteesta Karrin syötöstä 4-0 ja seuraavalla minuutilla pallo vielä kahdesti verkkoon. Ensin 08:24 Allu rankkarista 5-0 ja vielä 08:32 Otto Jamin syötöstä 6-0. Ottelu oli tässä vaiheessa jo käytännössä taputeltu, mutta tänään pojat eivät tunteneet sääliä, vaan löivät lisää löylyä vielä kahdesti erän lopulla. 11:02 Jami Maken poikkarista 7-0 ja vielä Karri Rassen syötöstä 8-0 aikaan 13:14.

Toiseen erän alkuun tahti hieman laantui, mutta koneet käynnistyivät jälleen muutaman minuutin pelaamisen jälkeen. 04:33 numerot 9-0 Matiaksen toimesta Aleksin passista. Seuraavassa vaihdossa sattui PirPille pieni merkkausvirhe ja Aki kuittasi avausmaalinsa 9-1. Pirkat paikkasi erheensä ja latoi viidennellä peliminuutilla reikäkuulan jälleen kahdesti maaliin. Ensin Konsta rankkarista 10-1 ja kymmenen sekuntia edellisestä Otto Jamin syötöstä 11-1. Seuraavaksi katsomossa alettiin odotella 12 maalieron tyrmäystä. Ensimmäisen iskun antoi 07.33 Kare tyhjiin Allun passista 12-1 ja lopullisesti Aki putosi kyydistä 09:23, kun Jami Konstan syötöstä pussitti loppunumerot 13-1.

Vaikka vastustajalla ei ollut paras päivänsä ja jalka ei liikkunut edellisen kohtaamisen tapaan, niin Pirkkain esitys oli varsin hyvä aloitus päivälle.

PirPi 98 - KihU 8-7 (4-3, 1-1, 3-3)
Seuraavaksi kaukaloon asteli Kihniön Urheilijat, jotka oltiin voitettu edellisessä kohtaamisessa niukasti 8-7. Nyt kun PirPi oli liikkeellä vajaalla kahdella kentällä oli mielenkiintoista nähdä millä taktiikalla vastustaja peliin tulee ja miten poikien jalka kulkee.

Ensimmäinen erä alkoi tarkoissa merkeissä puolin ja toisin. Varsinaisia tuhannen taalan paikkoja ei ollut kummallakaan, mutta maalipaikkoja oli kyllä molemmilla. 5:15 alkoi tapahtua, kun vastustajan isokokoinen ja nopeajalkainen hyökkääjä sai juoksupallon, suojasi ja iski etukulmasta joukkueensa johtoon. PirPin kuitti tuli 06:49 Konstan laukauksen riparista Allun toimesta 1-1. Pian tämän jälkeen KiHu sai tilaisuuden johtomaaliin rankkarista, mutta Lassi peitti hyvin ja laukaus painui ohi maalin. Seurannut jäähykin saatiin hyvin nollattua ja johtomaali kuin suoraan elokuvista. Heti jäähyn päättymisen jälkeen vastustaja teki arviointi virheen ja päästi PirPin 3-1 vastahyökkäykseen, jonka Jami kuittaisi Allun syötöstä 2-1 ajassa 09:23. Jatkoa seurasi heti seuraavalla minuutilla, kun Jami onnistui jälleen nyt Aleksin levityksestä 3-1. Seuraava tilastomerkintä kirjattiin 10:52 PirPin 2min alivoiman merkeissä. KihU hyödynsi tilaisuutensa, kun peitto pakin vetoon jäi puolitiehen ja pallo verkkoon 12:15, 3-2. Pian oli taas kirjanpitäjillä töitä, kun 12:42 Rasse aikansa tuumittuaan kiskaisi pallon lähes keskipisteeltä kihniön maalin yläkulmaan hienon maskin avittamana. Heti perään 12:49 Kihniö kuittasi aloituksesta erän loppunumerot 4-3.

Toinen erä oli maalien osalta rauhallisempi. 07:42 KihU tuli tasoihin ylivoimamaalillaan, mutta 13:24 Konsta kiskaisi Aleksin ristisyötöstä joukkueen jälleen 5-4 johtoon.

Ottelun viimeinen erä alkoi PirPin kannalta hyvin, kun Otto siirsi pallon verkkoon Karrin maalintakaa lähettämän syötön perään 02:40, 6-4. Kihniö ei kuitenkaan lannistunut vaan kiri jälleen kahden maalin eron kiinni aikaan 08:46 mennessä, 6-6. Yhdeksännellä minuutilla Konsta otti Allun syötön haltuun, tähtäili ja ampui etukulmaan 7-6. 10:40 Jami teki Aleksin syötöstä täysin identtisen maalin kuin Konstan edellinen ja numerot jälleen turvallisen tuntuisesti 8-6. Ottelun lopusta tuli trilleri, kun keskialueen pallonmenetys kostautui ja KihU kavensi numerot 8-7 ajassa 11:16. Viimeiset minuutit olivat PirPillä kohtuullisen hyvin hallussa, vaikka omat paikkansa KihUllakin oli. Loppunumerot siis täysin samat kuin edellisessä kohtaamisessa.

Pirkat 97 otti kärkikamppailuissa takkiinsa, joten joukkueet päätyivät sopuisasti tasapisteisiin ylemmässä loppusarjassa, mutta vanhemmat ansaitsivat jatkopaikkansa keskinäisten otteluiden tulosten perusteella. Näin Pirkat 98 aloitti kesäkauden C2-sarjassa. Kausi oli hieno suoritus pojilta kaikesta huolimatta. Tästä on hyvä jatkaa kevään turnauksissa ja harjoitusotteluiden merkeissä.

Joukkueen kauden päättymiseen päättyy myös PirPi98-blogin ylläpito. Kävijälaskuri on kuluneen parin vuoden aikana raksuttanut lähes 9000 käynnin verran, joten nöyrä kiitos kaikille kiinnostuneille. Aikansa kutakin ja kun levykin alkaa junnata pahasti paikallaan on parempi siirtyä kirjailijan tehtävistä puhtaasti nauttimaan salibandyn seuraamisesta. Hyvää salibandykevättä kaikille tasapuolisesti! 

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

C2: Ylempi jatkosarja 6, Ylöjärven liikuntakeskus

PirPi 98 joukkue vanhempineen ei juuri uuden presidentin vaalipäivää ehtinyt noteeraamaan, kun 98-ikäluokassa pelattiin Forssassa ja 97-sarjassa Ylöjärvellä. Molemmissa sarjoissa eletään ratkaisuvaiheita ja Ylöjärvellä oli edessä peräti kaksi kappaletta ns. neljän pisteen kamppailua. Vastassa nimittäin sarjassa kakkos- ja kolmossijoilla majailevat joukkueet eli PirPi 97 ja LA Kings.

LA Kings - PirPi Eagles 5-4 (1-1, 1-2, 3-1)
Ensimmäinen vastustaja oli ennakolta PirPi Eaglesin target nro1, LA Kings Laukaalta. Vastustaja on miehittänyt pistepörssin kärkipaikan eli tulivoimaa joukkueelta löytyy. Lisäksi heillä on erittäin suurikokoinen maalivahti, mutta pienoisena heikkoutena rosterissa tänäänkin ainoastaan 12 kenttäpelaajaa. Kyseessä oli Kingsin päivän toinen kamppailu, joten nähtäväksi jäi miten sporttisen näköiset laukaalaiset jaksaisivat kolmen kentän PirPi Eaglesin kyydissä.


Ensimmäinen erä alkoi tarkoissa merkeissä ja tilanteet vaihtelivat puolelta toiselle. Erän edetessä pelin hallinta siirtyi aavistuksen Kingsien eduksi. Pelin ensimmäinen tuomarivirhe sattui ottelun kahdeksannella minuutilla, kun selkeä mailaanlyönti takaapäin jäi viheltämättä ja siitä seuranneesta vastahyökkäyksestä puolustajan roikku leijaili suoraan PirPi maalin ylänurkkaan. PirPi kuittasi avausmaalin onneksi pian mainion erikoistilannepelin päätteeksi. Matias levitti keskialueen vaparin Aleksille, jonka laukaus painui verkkoon hyvän maskipelaamisen saattelemana, 1-1. Erän lopussa 14:40 tuomari näki haukansilmillään PirPin mailaanlyönnin ja erän loppuun alivoima.

Alivoimapeli muuttui entistä hankalammaksi, kun tuomarit vihelsivät toisen jäähyn vielä edellisen ollessa käynnissä ajassa 0:32. PirPi taisteli raivoisasti yli minuutin, mutta 1:25 kahden miehen ylivoima toi laukaalle toivotun tuloksen hyvän laukauksen päätteeksi, 2-1. PirPi selkeästi sisuuntui edellisestä maalista ja paine alkoi kasvaa Laukaan maalilla. Painostus johti laukaan pelaajan rikkeeseen 5:45 ja hyvän pyörityksen huipennukseksi Konsta tarjosi katsojille tasoituksen Aleksin levityksen jälkeen ajassa 6:33, 2-2. Shokkihoito jatkui heti seuraavassa vaihdossa, kun hengen päälle saanut PirPi-ryhmä alkoi liikkua vauhdilla. Jami katkoi vastustajan riplailut ja oman pistohyökkäyksen päätteeksi laukoi ensimmäisen laukauksensa riparin sisään, 2-3.

Kolmas erä alkoi hyvin ja otteet palkittiin myös maalin muodossa, kun Niki laukoi vihaisesti laidasta ja Otto iski puolustuksen blokkaaman laukauksen maaliin 3:57, 2-4. Peli oli jo loistavasti Pirkkain hallussa, kunnes rouva fortuna astui mukaan kuvaan. Ensin 8:28 LA Kings kavensi numerot 3-4 sijoittamalla maalille roiskaistun pallon verkkoon hieman potkulta haiskahtaneen tilanteen päätteeksi. Vaikka Laukaa sai selkeästi virtaa kavennuksesta tilanne pysyi kohtuullisen hyvin hallussa, mutta 12:12 Laukaa-valmennus otti aikalisän. En tiedä mitä keitoksia aikalisän aikana keiteltiin, mutta tehokkaita ohjeet olivat. Heti puolisen minuuttia aloituksesta pallo jälleen Pirkkain maalin alakulmassa ja numerot tasoissa 4-4. Edelleen puolisen minuuttia peliä ja PirPi-nuorukaisille juotettiin karvasta kalkkia. Pomppupallo maalin kulmalla ja Kings-hyökkääjän huitaisu Pirkkain epäonneksi suoraan maalin yläkulmaan 13:28, 5-4. Nyt PirPi-valmennuksen vuoro ottaa aikalisä ja kuusi kenttäpelaajaa laatikkoon. Tilanne kariutui heti alkuunsa, kun ensimmäinen syöttöyritys lepsusti omille ja Kings runnoi pallon Pirkkain kenttäpäätyyn. Päädyssä jäähy PirPille ja ottelu sai lopullisen sinettinsä.

Ottelu tarjosi kokonaisen draamankaaren, mutta PirPin kannalta lopputulos oli valitettavasti  onneton, kun tärkeät kaksi sarjapistettä lipsahtivat pahimmalle kilpakumppanille. Huonolle joukkueelle ei tappio kuitenkaan tullut, vaikka tuomarityöskentely jätti tälläkertaa hieman jossiteltavaa. Onnea LA Kingsille jatkopeleihin!

PirPi 97 - PirPi 98 2-2 (1-2, 1-0, 0-0)
Aamun ensimmäisessä ottelussaan pistejakoon päätynyt turnausisäntä PirPi-97 tarjosi tasapelillään käsittääkseni vielä oljenkorren jatkopeleihin.


Ottelu alkoi todella tahmeasti molemmilta joukkueilta, eikä alkuminuuteilla ysikaseilla tuomittu jäähy helpottanut tilannetta. Alivoimapeli toimi kuitenkin hyvin ja ottelu jatkui tasaisena erän viimeiselle vitoselle asti. 3-2 vastaiskun päätteeksi Allu passasi Karelle laitaan, josta tyhjiin 0-1. Jatkoa seurasi heti minuutin jälkeen, kun Jyri avasi Jamin vauhtiin, joka laukoi keskeltä alakulmaan 0-2. Levisikö lievä hyvänolontunne ysikasien paitaan vai mitä, mutta ysiseiskat karvasivat ahnaasti ja pakin avaus lirahti suoraan vastustajalle, joka tulitti pallon PirPi-maalin alanurkkaan 1-2. Erän loppun vielä ysikasien ylivoimapeli, josta ei tälläkertaa tulosta.

 Toinen erä alkoi osoittaa sellaisia ennusmerkkejä, että allekirjoittanut veikkasi tässä vaiheessa ysiseiskojen vievän pelin nimiinsä. Ysikasit eivät saaneet tai laittaneet sen paremmin jalkoja kuin ennenkaikkea palloa liikkeelle, kun taas ysiseiskat petrasivat peliään ja hallitsivat toisen erän tapahtumia paremman pallollisen pelin kautta. Tasoitus tuli harmittavalla tavalla, kun keskialueen rike jäi muuten hyvin viheltäneiltä tuomareilta huomaamatta ja siitä hieno levitys laidasta maalin eteen, josta tyhjiin 2-2. 

Kolmanteen erään odoteltiin sähäkkää Eagles-ryhmää, mutta jollaintavalla paukut tuntuivat olleen lopussa ja suurempaa taistelua voitosta ei muutamaa tilannetta lukuunottamatta nähty. Erän puolivälin ylivoimapelissä tarjottiin voittoa, mutta huonon tuurin ja vastustajan hyvän peittopelin päätteeksi ylivoima päättyi tuloksettomasti. Erän loppu ei tuonut muutosta voimasuhteisiin ja niinpä ysiseiskat naulasivat nuorempien haaveet jatkopeleistä nappaamalla tärkeän pisteen plakkariinsa. Ero sarjataulukossa kasvoi jo neljään pisteeseen. Vaikka nuoremmat voittaisivat molemmat jäljellä olevat ottelunsa ja ysiseiskat häviäisivät, niin jatkopaikka on jo vanhempien hallussa. Onnea myös PirPi 97:lle jatkopeleihin!

PirPi-98 pelaa matkustaa parin viikon päästä Laukaaseen pelaamaan maineesta ja kunniasta, mutta toivottavasti pojat pelaavat pää pystyssä loppuun saakka.