lauantai 13. elokuuta 2011

Kauden 2011-2012 aloitustunnelmia

Kesälomat ovat nyt pojilla ohi ja yläasteestakin heillä on jo muutaman päivän verran kokemusta. Sehän tarkoittaa sitä, että salibandykausi starttaa pikapuoliin täydellä teholla. Kesäharjoituksissakin on kuulemma ollut suhteellisen kivasti osanottajia, joten pohjatyöt tulevaan kauteen pitäisi olla kunnossa. Varsinaiset talvitreenit käynnistyvät täydellä teholla tulevalla viikolla ja uutena treenipaikkana tutustumme pari kertaa viikossa Nokian Palloseuran hylkäämään Nokian Liikuntakeskukseen. Muutenkin treenivuorot näyttävät olevan ihan hyvällä mallilla määrien ja paikkojen osalta, mutta tietysti kuljetusjärjestelyt kotikunnan ulkopuolella aiheuttavat joskus harmaita hiuksia vanhemmille.

Kauden virallinen aloitus tapahtuu PirPin osalta kovemmassa mahdollisessa seurassa, kun syyskuun alkupuolella Turussa taistellaan jälleen ikäluokkien paremmuudesta Mestareiden Cupin merkeissä. Alkulohkot on TPS puolelta mietitty ja Pirkkain lohkosta löytyy kolme kovaa pääkaupunkiseudun joukkuetta sekä Vaasan ylpeys Ducks. Katsellaan kuinka poikien käy tämän vuoden turnauksessa. Huomiona, että tänä vuonna myös Pirkkalan Pirkat -99 joukkue on mukana turnauksessa samana viikonloppuna. Toivottavasti joukkueet näyttävät kentällä parastaan ja vanhemmat kannustavat tilanteen salliessa kumpaakin joukkuetta kentän laidalla.

Tulevalla kaudellahan PirPi-98 pelaa liiton otteluissa sekä omaa ikäluokkaansa että 97-sarjaa. 97-sarjan lohkojaot löytyvätkin jo uunituoreina liiton sivuilta. Myös siellä pojat pääsevät huimaan alkulohkoon, kun seitsemänjoukkueen yksinkertaisena sarjana pelattavassa alkusarjassa kohdataan mm. ikäluokan viimekauden kärkijoukkue RuRu Academy, joka kantanee Steelers Academy nimeä tulevina vuosina. Väheksyä ei voi myöskään lohkon muita joukkueita kuten SC Urbansia ja Kooveeta, jotka pelasivat myös viime kaudella ylemmässä loppusarjassa. Myös LeKi-Lempäälästä on PirPi 98-historiassa kovaksi todettu vastustaja muutaman vuoden takaisen harjoitusottelun perusteella.

Sarjapelit alkavat epävirallisen tiedon mukaan kovalla rutistuksella ja alkusarja onkin ohi jo lokakuun aikana. 1. turnaus pelattaneen 2.10. Pitkäjärven koululla Kangasalla, 2. turnaus 9.10. Jukolan koululla Hämeenlinnassa ja alkusarjan viimeiset ottelut 23.10. Ylöjärven liikuntakeskuksella. Lohkon kaksi parasta pääsevät karsimaan pääsystä C2 SM-sarjaan 30.10. Ylöjärvellä. Tarkempi sarjajärjestelmä löytyy liiton sivuilta.

Tässä ensimmäiset maistiaiset tulevasta kaudesta. Jäädään odottamaan kauden alkua ja palaillaan aiheeseen, kun kausi todenteolla pääsee vauhtiin.