lauantai 18. joulukuuta 2010

YJS2, Loppi 18.12.2010

Ylemmän jatkosarjan ottelut saivat jatkoa Lopella Elmolan liikuntakeskuksella, joka on hyvin muistissa erinomaisista pukuhuone- ja suihkutiloistaan, mutta valitettavan pienestä parkettikentästä. Puffetti ja arpajaiset oli LFT:n osalta järjestetty asianmukaisesti ja näkemissäni otteluissa tuomaroinnin taso ansaitsi kiitettävän arvosanan.

Sb Luja - PirPi 3-14 (0-6, 1-4, 2-3)
Ensimmäiseen otteluun Pirkat sai vastaansa erittäin tutun Sb Lujan joukkueen, joka oli kohdattu jo aiemmin tällä kaudella alkusarjassa voitokkaasti.

Kenties aiemmasta Forssan kohtaamisesta johtuen PirPi oli ottelun alusta alkaen kuskin paikalla ja ottelu oli pitkälti ohi jo ensimmäisen erän murskanumeroiden 0-6 jälkeen. Maaleja tehtiin pääsääntöisesti erittäin hienoilla syöttökuvioilla joko erikoistilanteista tai nopeiden suoraviivaisten pistohyökkäysten päätteeksi.

Kun toinenkin erä jatkoi samoilla raiteilla, niin yhdestä puolustuksen hamasta huolimatta tilanne oli kahden erän jälkeen jo 1-10.

Kun kolmannen erän alkuun PirPi siirsi numeroiksi jo 1-11, niin katsomossa odoteltiin milloin Sb Luja kypsyy keskeytyskuntoon. Lujalaiset olivat kuitenkin päättäneet pelata ottelun mallikkaasti loppuun asti ja saivat kavennuksella pienoista otetta pelistä. Hyvä ote kirposi kuitenkin kahteen virheeseen. Puolustajan pelattua palloa omalla maalialueellaan PirPille vihellettiin rankkari, jonka Jami laittoi tolpan kautta sisään. Toinen virhe tuli vaarallisesta selkäänajosta, jossa Aleksi ei onneksi loukannut itseään pahemmin vaan pystyi pienen huilin jälkeen jatkamaan peliä. PirPin ylivoima ei oikein toiminut pienessä askissa, mutta laukaus omasta päästä asti upposi kaikkien yllätykseksi verkon perukoille. Pelin loppuun Sb Luja kavensi ylivoimalla, kun vedon peittäminen pääsi unohtumaan. Viime minuuteilla PirPi kaunisteli vielä loppunumeroiksi 3-14.

Ottelusta ei muodostunut mitään suurta klassikkoa, koska jännitysmomentti lässähti pitkälti jo ensimmäiseen erään. Positiivista antia ottelussa oli ehdottomasti Matiaksen ja Joonan onnistuminen pisteidenkin muodossa sekä tietenkin Konstan kentällisen jatkuva vyörytys vastustajan maalilla. Kenttä teki 10 PirPin 13:sta maalista, joten eipä jäänyt epäselvää kuka kentällä heilutti tahtipuikkoa.

PirPi - Classic Tornadot 7-3 (2-2, 4-0, 1-1)


Toisessa ottelussa vastassa oli myös kertaalleen alkusarjassa voitettu Classic Tornadot, joka oli joutunut lähtemään jo Tampereelta vajaamiehisenä liikkeelle ja kuumetaudin kaataessa lisää pelaajia jopa kesken edellisen ottelun.

Sairastelut eivät Classicin tahtia paljon haitanneet, vaan ensimmäinen erä oli syksyn tiukinta salibandya PirPin osalta. Classic meni ansaitusti 0-1 johtoon, hyökkääjän ollessa oikea-aikaisesti hereillä maalinedessä. PirPi pääsi kuitenkin kuittaamaan tilanteen tasoihin nopean hyökkäyksen päätteeksi. PirPin 2-1 johtomaali nähtiin, kun oman riparin päätteeksi seurasi komea kääntölaukaus ylänurkkaan. Classic kuittasi pian tasoihin hienolla takakulmavedolla hyökkäyksen katkon päätteeksi. Erä päättyi siten kutkuttavissa 2-2 numeroissa.

Toinen erä alkoi edelleen tasaisissa merkeissä, kunnes PirPin tuulennopeaa hyökkääjää rikottiin mailaan lyönnillä takaapäin läpiajotilanteessa. Tuomari näytti viipymättä rankkaria, jonka nyt puolestaan Allu sijoitti verkon perukoille. Ottelu jatkui kuitenkin tasaisissa merkeissä, mutta PirPi käytti paikkansa tehokkaammin hyväkseen. Helpottava 4-2 johtomaali tuli tarkalla laukauksella ylänurkkaan lähivaparista hiukan hajanaisen muurin läpi.

Kolmanteen erään mennessä voitto oli kuitenkin vielä täysin avoin. PirPi sai seuraavaksi ylivoimapelin, jossa sama tehoton hierominen jatkui kuin edellisessäkin ottelussa. Pallo ei kiertänyt ja laadukkaat vedot kohti maalia loistivat poissaolollaan. Pian PirPille tuomittiin kaksiminuuttia mailaan lyönnistä ja Classicille tarjottiin todellinen mahdollisuus päästä mukaan peliin. Toisin kuitenkin kävi, kun muuten pallollisesti ottelussa erittäin hyvin esiintynyt Classicin pakkikaksikko erehtyi tälläkertaa pallottelemaan turhan rennosti ja PirPi kuittasi yksi tai kaksi maalia(en tiedä oliko Pirkat jäähy juuri päättynyt jälkimmäisen maalin aikaan) alivoimalla hyvän karvauksen tuloksena. Kolmas erä tarjosi myös Classicille rangaistuslaukauksen, jonka vastustaja pussitti armotta verkkoon. Loppunumerot 7-3 PirPille laitakarvauksen tuloksena puolittaisesta läpiajosta.

Ottelu osoitti, että joukkueiden välinen tasoero ei vastaa aivan loppunumeroita, mutta PirPin hyökkääjien terävämpi ote hyökkäyspäässä ratkaisi tuloksen tälläkertaa näin. Parannettavaa jäi katsomoon nähden enemmän kuin ensimmäisessä ottelussa, eikä tälläinen peli varmasti riitä jatkossa. Eniten pisti silmään turhan usein ylipitkiksi venyneet vaihdot ja ajoittain muutamien hyökkääjien laiska palaaminen puolustuksen tueksi. Myös syöttöpeli oli mielestäni parempaa ensimmäisessä ottelussa.

Positiivista oli neljän puolustajan tunnollinen raataminen ja on erityisesti mainittava Janskun hyvä peli uudella pelipaikallaan. Myös Lassi napsi hyvin ne pallot mitä näkökenttäänsä sai.

Voittoputki jokatapauksessa jatkui ja PirPi jatkaa kuin höyryjuna ylemmän jatkosarjan piikkipaikalla. Tästä on hyvä jättää salibandy hetkeksi hiukan taka-alalle ja availla joulupaketit kinkun kera kaikessa rauhassa. PirPin urakka jatkuu heti ensi vuoden alussa, kun joukkue matkustaa Uppsalaan junioreiden epävirallisena MM-kilpailuna pidettyyn Storvreta cupiin. Siellä kohdataan niin Suomen kuin ennenkaikkea Ruotsin 98-ikäluokan huippujoukkueet. Toivottavasti sieltä tulee tuomisina muutakin kuin kokemusta...

Tulokset nähtävillä aikanaan livenä osoitteessa:
http://www.cupassist.com/resultater/vis.php?turn=storvretacupen_10-11

Liitonsarja jatkuu kolmannella turnauksella vasta 23.1.2011 Forssassa, jossa kohdataan RuRu ja NoPS.

Hyvää Joulua ja Iloista Uutta Vuotta kaikille!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

YJS1, Hämeenlinna 27.11.2010

LFT - Pirkat 3-9 (2-2, 1-4, 0-3)

Ylempi jatkosarja pääsi vauhtiin Hämeenlinnassa Punaportin liikuntahallissa.
Pirkat sai ensimmäisessä pelissä vastaansa Lopen Floorball Teamin, joka kohdattiin ensimmäisen kerran tällä kaudella.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Kolmen minuutin kohdalla PirPin puolustus ei saanut purettua palloa omalta maalilta, ja LFT rankaisi heti: 0-1. Heti seuraavassa vaihdossa Albert puikkelehti LFT:n puolustuksen läpi ja harhautti vielä maalivahdinkin, jonka jälkeen tilanne oli tasan.
Kun reilut kymmenen minuuttia oli pelattu, Weeti laukoi ja Jyri iski maalivahdin pudottaman pallon verkkoon. LFT tuli kuitenkin tasoihin 50 sekuntia myöhemmin, kun Pirkat menetti pallon hyökkäyspäässä, ja loppilaiset pääsivät yv-hyökkäykseen.
Erän loppuhetkillä Jami laukoi vielä tolppaan, ja myös Konstalla ja Aleksilla oli mainio maalipaikka. Tauolle siirryttiin kuitenkin 2-2 -tilanteessa.
Heti toisen erän alussa Albert pääsi läpiajoon, mutta maali jäi tekemättä. Hetkeä myöhemmin pallo oli PirPin maalissa. Osuma syntyi, kun Pirkat oli menettänyt pallon hyökkäystilanteessa.
Takaisku kuitattiin kuitenkin taas ilahduttavan nopeasti heti seuraavassa vaihdossa. Jami pääsi nostamaan irtopallon reppuun, ja tilanne oli 3-3.
Puolustuspelaamisessa oli selvästi parannettavaa. LFT:n hyökkääjä jäi aivan liian usein vapaaksi maalin eteen, ja Lassin oli venyttävä muutamiin paraatipelastuksiin.
Erän loppupuoli oli kuitenkin melko selvää PirPin hallintaa. Weeti vei joukkueen 4-3 -johtoon, ja viides osuma oli läpiajoon päässeen Jamin taidonnäyte. Vielä erän lopussa myös Matias pääsi maalin makuun, kun kaukoveto laskeutui ylänurkkaan.
Toisen erän lopussa ja kolmannen alussa Pirkat joutui alivoimalle, mutta selvitti kaksi jäähyä melko helposti. Verkko oli lähellä heilua LFT:n päädyssä, kun Albert laukoi tolppaan.
Myöhemmin Albert teki toisen maalinsa Jyrin hyvästä syötöstä. Pirkat iski päätöserässä vielä kahdesti, kun Konsta tykitti ylänurkkaan ja Niki nosti maalin edestä pallon kattoon.

Pirkat - FoSu 8-2 (6-1, 2-0, 0-1)

Toisessa ottelussa vastaan asettui FoSu, joka oli tällä kaudella kohdattu jo kerran alkusarjassa. Se matsi oli päättynyt Luopioisten hallissa PirPin voittoon 8-3.
Tällä kertaa forssalaiset nöyrtyivät yllättävän nopeasti ja helposti. Ottelu ratkesi PirPin kovaan pommitukseen heti avauserässä.
Ensin Jami iski puolentoista minuutin pelin jälkeen avausmaalin Aleksin syötöstä. Kaksi minuuttia myöhemmin Weetin hieno veto painui ylänurkkaan.
FoSu sai yhden lahjamaalin PirPin puolustajan harhasyötöstä, mutta kavennusosuman jälkeen Pirkat meni menojaan. Konsta teki 3-1, ja erän kolmen viimeisen minuutin aikana maalinteossa onnistuivat myös Jyri, Jami ja Jansku.
Toisessa erässä Pirkat oli edelleen selvästi vahvempi, mutta FoSun maalivahti torjui hyvin. Kahdesti pallo saatiin Forssan poikien verkkoon. Karri laukoi laidasta 7-1 ja Aleksin kaukoveto yllätti täydellisesti FoSun maalivahdin.
Päätöserässä peli-into ei enää ollut edellisten erien tasolla. Maalinteossa onnistui vain FoSu. Vieraiden lohdutusmaali syntyi puolisentoista minuuttia ennen loppusummeria, kun PirPin puolustus oli unohtanut yhden forssalaishyökkääjän maalin eteen. Jälleen mainiosti torjuneella Lassilla oli toisessa pelissä paljon vähemmän töitä kuin LFT:tä vastaan.

Ylempi jatkosarja jatkuu lauantaina 18. joulukuuta Lopella. Siellä PirPin vastustajina ovat SB Luja ja Classic Tornadot. (JA)

torstai 18. marraskuuta 2010

Joululahjavinkkiä

Vaikka tietokonepelit ei ehkä paras mahdollinen harrastus urheilijoille olekaan, niin tässä kuitenkin varteenotettava joululahjavihje vanhemmille.

http://www.salibandyareena.net/blogi/2010/11/17/38

lauantai 6. marraskuuta 2010

AS3, Lohko2, Ylöjärvi 06.11..2010

Alkusarjan grande finale on PirPin osalta vastikään päättynyt onnellisissa merkeissä. Pojat esittivät vakuuttavia otteita ja nappasivat täydet pisteet molemmista otteluista. Kyseessä oli PirPin isännöimä turnaus ja järjestelyt onnistuivat erinomaisesti. Poppi soi ja arvat tekivät kauppansa viimeistä kappaletta myöten. Nöyrä kiitos kaikille talkoolaisille!

PirPi - Classic Tornadot 9-2 (5-1, 2-1, 2-0)
Avauksessa siis vastassa Classic-perheen Tornadot joukkue, joka oli edennyt voittoisissa merkeissä alkusarjan aiemmat ottelut. Ottelussa oli käytännössä kyseessä taistelu lohkon piikkipaikasta ja asennoituminen peliin piti olla kohdallaan.

1. erä alkoi tiukalla, kovatempoisella ja tasaisella väännöllä alkuminuutit. Tärkeä avausmaali tasaisen alun jälkeen Pirkkain nimiin. Classic jatkoi aktiivista karvauspeliään ja saikin palkinnoksi tasoituksen, kun pakit jäivät hieromaan palloa aavistuksen liian pitkään. Tämän jälkeen Pirkat lisäsi selvästi lisää kierroksia koneeseen ja sai vahvan paineen Classic pakkeihin. Aktiivinen karvaus oli vastustajalle myrkkyä ja laiturien kova työ palkittiin parinkin maalin arvoisesti, kun loistavien pallonriistojen jälkeen ketjukaveri löytyi paraatipaikalta. Hienoja maaleja ja tärkeitä onnistumisia tulevaisuutta ajatellen. Maaleja napsui Classic häkkiin tasaiseen tahtiin ja erä päättyi lukemiin 5-1.

Toinen erä tarjosi nähtävää kolmen maalin verran, joista ensimmäinen meni Classicin nimiin, kun vastustajan laukaus sujahti onnekkaasti PirPi verkkoon. Ottelu kulki kuitenkin lähes täysin PirPin komennossa ja pojat kaunistelivat numerot jo 7-2. Erän loppuun pojat pistivät vielä peliin jännitystä, kun yrittivät pelata liian monella kenttäpelaajalla yhtäaikaa. Erinomaisen tarkasti koko ottelun viheltäneet tuomarit ei olleet tästä samaa mieltä ja vastustajalle tarjottiin 2 min ylivoimapeliä. AV-nelikko pelasi virheettömästi ja Classic ei tainnut saada ainuttakaan laukausta maalia kohti koko jäähyn aikana. Alivoimamaali puolestaan roikkui muutamassa vastahyökkäyksessä lähes ilmassa.

Kolmas erä oli enää muodollisuus, mutta tarjosi tiukasti katsomoon yhdelle penkkiriville tungetuille runsaslukuisille katsojille nähtäväksi pari PirPi maalia. Loppulukemat taululla 9-2.

Hyvää ottelussa oli aktiivinen ja onnistunut karvauspeli ja tehokas viimeistelyprosentti sekä erinomainen puolustus- ja maalivahtipeli.

Parannettavaa pojille jäi avauspelaamisen ja joukkuepelin osalta. Viime viikkoina harjoiteltua avausta ei puolustajien lavasta kovin montaa kertaa lähtenyt. Vaikka pitkät avaukset löysivätkin kohteensa kiitettävästi, niin nyt olisi ollut paikka harjoitella treenikuviota käytännössä. Silloin kun PirPi antoi vastustajan pakeille aikaa avata peliä, sieltä lähti järjestään classi(c)nen kuvio: pakki -> sentteri -> levitys laitaan -> laukaus. Yksinkertaisen perusvarma tapa avata peliä, joka PirPiltä vielä puuttuu repertuaarista ja jossa esimerkiksi Rangers on toistaiseksi valovuoden edellä.

RoPo - PirPi 1-17 (0-12, 1-4, 0-1)
Iltapäivän viimeinen ottelu käynnistyi pitkän päivän päätteeksi Vammalan/Sastamalan joukkuetta, RoPoa vastaan. Vastustaja on vahvistunut merkittävästi menneistä kausista ja ennakko-odotuksissa oli mielenkiintoinen vääntö, mutta toisin kävi. Ennakkoaavistukset alkoivat heittää häränpyllyä heti päivällä, kun katseli RoPon miehistövahvuutta. 9 kenttäpelaajaa ei vaan riitä, kun vastassa oli kaksi sarjan kärkipään joukkuetta FoSu ja PirPi. Ensimmäisessä pelissään pitkään FoSun vauhdissa sinnitellyt RoPo taipui lopulta selkeästi 9-2, vaikka ottelu olikin hyvin tasaista vielä toisessa erässä.

Ensimmäinen erä PirPiä vastaan lähti RoPolta hyvin käyntiin ottelun ensimmäiset minuutit ja he pääsivät pelaamaan kaksi minuttia myös ylivoimaa. Välittömästi PirPi alivoiman jälkeen alkoi sellainen Pirkat vyörytys, että toimihenkilöt saivat urakoida pöydän takana oikein olan takaa. Erä jatkui noin kolmen minuutin pelin jälkeen hiukan yli maali per minuutti tahdilla aina kahdennelletoista minuutille asti, jolloin taululla olivat jo keskeytykseen oikeuttava 12 maalin ero. Koska säännöt sanovat, että peliä pelataan 50 minuuttia "seinäkelloaikaa" ottelun aloituksesta, niin peli jatkui toiseen erään tylyistä numeroista 12-0.

Toiseen erään RoPo vaihtoi maalivahtia, joka siirtyi kenttäpelaajaksi ja matolle ilmestyikin sellaiset parit jalkoja, että muutamat PirPin nopeatkin pojat olivat hiukan ihmeissään mikä mies siellä oikein tikkaa. RoPo sai myös kuparisen rikki puolenkentän vaparilla, joka peiton puutteen ja maskin vuoksi löysi perille jääkylmän (torjuntoja max 5 koko ottelussa) PirPi veskarin seläntaakse. Jokainen PirPi kentällinen onnistui myös toisessa erässä vähintään kertaalleen ja yksi kahteen kertaan, joten kolmanteen erään päästiin numeroista 16-1.

Kolmatta erää ehti kulua kolmisen minuuttia, kun kongi kumahti ja RoPo päästettiin piinasta. Kun erän alussa maskipelaaja ohjasi pakin kaukolaukaus RoPo maaliin, niin lopputulos 17-1 oli tosiasia.

Koska tasoero joukkueiden kesken oli turhan iso, niin sen suurempaa pelillistä analyysiä on turha tehdä. Vaikka joukkuepeli oli sattuneesta syystä luonnollisestikin parempaa kuin avausottelussa, niin nyt olisi saattanut olla pieniä mahdollisuuksia yrittää harjoitella hyökkäyspään paikkojen vaihtoja. Vastustaja on mahdollista saada täydelliseen mankeliin, kun/jos pelaajat malttavat hakea tyhjää tilaa kentän kulmista tai päädystä, kierrättää palloa välillä pakkien kautta eli pelata ns. pienpeliä (kuten Rangers mankeloi Pirkat aika-ajoin MC:ssä). Toki tehokas maalinteko on myös positiivinen asia ja kun tilaa annettiin ruhtinaallisesti, niin pienpeliä on tietysti jossainmäärin hankalaa edes harjoitella.

Alkusarjan viimeinen turnaus meni PirPiltä nappiin, mutta lohkon muut kärkijoukkueet ottivat viimeisen päälle tasaisesti yhteen. Sb Lujan voitettua Classic ja FoSun voitettua päivän molemmat ottelunsa, oltiin tilanteessa että kaikki ennenmainitut joukkeet olivat 8 pisteessä. Kun sarjajärjestelmän mukaan lohkon kolme parasta pääsee suoraan ylempään jatkosarjaan ja neljäs karsii ykköslohkon nelosen kanssa, niin kalkulaattori sai kyytiä kun paremmuuksia laskettiin. Joukkueiden keskinäisten otteluiden maaliero oli tasan, joten seuraava karsintakriteeri oli koko alkusarjan maaliero. Lopputulos oli, että ylempään jatkosarjaan matkasivat suoraan lohkovoittaja PirPi sekä FoSu ja Classic. Sb Lujan kohtalo oli joutua "kuoleman" otteluun lohko1 nelosta KooVee-99 joukkuetta vastaan. Tässä vaiheessa ottelun tulos ei ole allekirjoittaneen tiedossa. Lujan kanssa tehdyn erinomaisen yhteistyön vuoksi peukut ovat pystyssä Luopioisten puolesta.

Lohkon 1 jatkoon pääsijät menivät ilmeisesti vieläkin tiukemmalle ja ymmärtääkseni jatkajia olivat NoPS Superhessut, LFT ja RuRu. Mitään faktaa ei valitettavasti ole tarjolla ja järjestyskin on fiktiivinen.

Alkusarjat on nyt jokatapauksessa taputeltu ja tosipelit alkavat toivottavasti mahdollisimman pian. Seula tiukkenee huomattavasti, kun seitsemän joukkueen kaksinkertaisesta sarjasta kaivetaan esiin kaksi parasta jengiä suoraan loppusarjaan Länsirannikon kanssa. Pääasia mielestäni on, että pelien taso nousee ja panokset kasvavat. Kovat ja tiukat pelit kehittävät poikia parhaiten tulevia vuosia ajatellen. Kymmenen pistettä myös liitolle, kun sarjaan on saatu taas todellinen huipennus yhdessä Länsirannikon parhaiden kanssa.

Raportointi hiljenee toistaiseksi.

lauantai 30. lokakuuta 2010

AS2, Lohko2, Luopioinen 30.10.2010

Alkusarjan ottelut lohkossa 2 saivat jatkoa Luopioisissa SB Lujan kotiareenalla, jossa Lujattaret olivat jo tuttuun tyyliin hoitaneet kanttiinin hyvään iskuun :-)

FoSu - PirPi 3-8 (0-1, 1-3, 2-4)
Ensimmäisessä ottelussa PirPi sai vastaansa aamupelinsä Sb Lujaa vastaan niukasti viimeminuuteilla voittaneen Forssan Suupparit. PirPin pojat olivat nyt harvinaisen hyvin hereillä ottelun alusta lähtien ja ensimmäisessä erässä peli pyöri pääasiassa FoSun kenttäpäädyssä. Muutama tuhannen taalan paikkakin nähtiin, mutta tälläkertaa vedot suuntautuivat hyvin maalia kohti, mutta valitettavasti suoraan päin hyvin sijoittunutta forssalaiskeeperiä. Erä päätttyi tiukasti 0-1 PirPille.

Toinen erä alkoi pirkkalalaisittan huonosti, kun joukkue otti jäähyn väärästä vaihdosta. AV pelaaminen onnistui kuitenkin erinomaisesti ja FoSu jäi vielä ilman maalia. Forssalaiset saivat kuitenkin hengen päälle ja painopiste olikin erän alkuminuutit pitkälti PirPin kenttäpäädyssä. PirPi siirtyi kuitenkin 2-0 johtoon, jonka FoSu kuittasi nopeasti. Toisen erän ja lopputuloksenkin kannalta ratkaiseva kenttätapahtuma kirjattiin kuitenkin FoSun nimiin. FoSu hankki nimittäin itselleen 2min jäähyn, jonka Pirkkain YV-kentällinen hyödynsi armotta ja vaihtoi numerot taululla lukemiin 1-3. Tämä maali vapautti jälleen PirPin peliä ja erän loppuun taululle vaihtui numerot 1-4.

Kolmanteen erään FoSu kehitti vielä loppukiriä ja saikin kavennuksen 2-4. Jollaintavalla FoSu tuntui henkisesti jo antautuneelta ja PirPin pojat kaunistelivat numeroita vuoronperään. Väliin sattui pieni lapsus, josta FoSu rokotti välittömästi. Ottelun lopussa PirPi pääsi koittamaan vielä toistamiseen YV-pelin tehokkuutta onnistuneesti ja sillä maalilla sinetöitiinkin loppulukemat 8-3 PirPin eduksi.

Liiankin pitkän pelitauon ja ehkä myös osin uusien kentällisten vuoksi PirPin peli oli kyllä tehokasta ja varmaa, mutta ei ihan niin näyttävää mihin pojat parhaimmillaan pystyvät. Hieno voitto kuitenkin palkintona kovasta joukkueesta.

PirPi - KooVee-98 10-2 (1-0, 4-1, 5-1)
Päivän toisessa ottelussa vastustajaksi saapui vanha kilpakumppani parin kauden takaa, KooVeen -98 junnut. Allekirjoittanut muistaa edelleen hyvin kuinka KooVee oli se joukkue, jonka pojat ensimmäisenä "isoista" joukkueista voittivat kiihkeiden vaiheiden jälkeen Vammalassa kaudella 2008-2009. Viime kaudella emme kohdanneetkaan, joten jonkinlainen kysymysmerkki oli ilmassa ennen ottelun alkua.

Ensimmäinen erä olikin erittäin tasaista vääntöä puolin ja toisin ja KooVeella saattoi olla jopa enemmän laadukkaita maalipaikkoja. Näytti siltä, että PirPin poikien liike oli valunut joko hikipisaroina FoSun peliin tai sitten poikien takki oli osittain auki edellisen pelin jäljiltä. Myös KooVee saattoi päästä yllättättämään joukkueen omalla ennakkoluulottomalla pelillään. Erä päättyi keskialueen pallonriiston jälkeen PirPille niukasti 1-0.

Toiseen erään pojat olivat saaneet työmoraalin takaisin ON-asentoon ja liike parani silmissä. Samassa suhteessa tiukat tilanteet KooVee maalilla lisääntyivät. 2-0 numerot vaihtuivat päivän hienoimmalla PirPi suorituksella, kun kulmavaparista lähtenyt oikea-aikainen syöttö löysi hienosti väliinleikanneen puolustajan, josta pallo ykkösellä ylämummoon. Kertakaikkisen komea yhdistelmä. Myös toinen erikoistilanne johti maaliin, kun laukaus lähivaparista löysi verkon perille kohtuullisen harvan muurin läpi. KooVee siirsi sen jälkeen kääntölaukauksella tilanteeksi 3-1, joka kuitattiin pian YV-maalilla. Erä päättyi PirPin johdossa 5-1 ja peli näytti olevan taputeltu.

Kolmannen erän alkupuolella pakin pitkä ja kova syöttö johti läpiajoon, josta numerot vaihtuivat 6-1. Päivän kolmas ylivoimapeli päättyi samaan tulokseen kuin kolme ensimmäistäkin ja numerot vaihtuivat jo 7-1. Vaikka numerot olivat jo kohtuullisen selvät, niin vastustajalle on nostettava hattua, että se ei luovuttanut missään vaiheessa, vaan pelasivat ottelun pää pystyssä loppuun asti. Kolmannessa erässä nähtiin vielä kolme PirPi tekemää maalia, josta yksi siirretyn rangaistuksen aikana. Viime minuutilla KooVee kaunisteli loppunumeroiksi 10-2.

Luopioisten lauantaitanssit tarjosivat nähtävää koko rahan edestä. Joukkueen voittoputki sai jatkoa ja samalla varmistui paikka ylempään jatkosarjaan, koska ero PirPin ja toisen puhtaan pelin joukkueen Classicin jälkeen seuraaviin joukkueisiin venyi jo neljään pisteeseen. Tehtyjä maaleja lauantaina kertyi 18 ja päästettyjä viisi. Maalivahtipeli onnistui hienosti ja vastustajan maalit tulivatkin kenttäpelaajien pienten virheiden jälkeen. Kaikki kenttäpelaajatkin osallistuivat nyt hienosti oman pesän vartiointiin, joka tietenkin helpotti maalivahtipeliä. Vaikka ylivoimat tuottivatkin numerollisesti tulosta, niin kentänlaidalta katsottuna yv-peliin jäi silti hieman paranettavaa. Ratkaisut olivat aavistuksen verran liikaa ennalta-arvattavissa ja pallo ei kiertänyt tarpeeksi. Sitä on kuitenkin vielä hyvin aikaa harjoitella ja peli paranee varmasti kauden edetessä.

Alkusarjan kuninkuus ratkaistaan todennäköisesti heti viimeisen turnauksen aamupelissä lauantaina 6.11. kello 10:00 kovakuntoista Classic Tornadoa vastaan Ylöjärven hienossa hallissa. Kannattaa tulla katsomaan kauempaakin...

Luopisten muita tuloksia:
FoSu-SB Luja 5-4
Sc Läsimäki-Classic Tornadot 1-23
Classic Tornadot-RoPo 16-3

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

AS1, Lohko2, Forssa 10.10.2010

Lohkon 2 ja samalla salibandykauden 2010-2011 ensimmäiset sarjapelit lähtivät PirPin osalta vauhdikkaasti liikkeelle sunnuntaina Forssan Rehtiareenalla. Reikäpallo löysi nimittäin tiensä vastustajan maalin yhteensä 36 kertaa ja PirPin maalista se löytyi ainoastaan kaksi kertaa.

PirPi - Sb Luja 11-2
Ottelu ei ollut ehtinyt vanheta kuin muutaman minuutin, kun vastustajan valmentaja herätteli joukkojaan aikalisällä tilanteessa 3-0. Aikalisän jälkeen Luja tekikin ensimmäisen maalinsa maalinedushässäkän jälkeen. Ottelun hallinta pysyi kuitenkin kolmen tasaisen kentällisen vyörytyksellä pääasiassa Lujan päädyssä. Jokainen kentällinen rakenteli vuoronperään maalitilanteita ja päätti niitä myös paikkapaikoin tehokkaasti. Puolustus katkoi varmasti vastustajan hyökkäyksiä ja kovin montaa huippuvaarallista paikkaa heille ei ottelussa suotu.

Jyrin kentällinen otti kuitenkin kolmannessa erässä plus-miinus sarakkeeseensa lukuisten plussien sijaan yhden miinuksen, kun koko hyökkäyskolmikko jäi vastustajista jälkeen pallonmenetyksen jäljiltä. Sb Luja kavensi nopealla vastahyökkäyksellä tilanteeksi tuolloin 10-2, joka kuitenkin kuitattiin pian ja loppunumerot 11-2 olivat tosiasia.

Ottelun huippuhetkiä olivat mm. Jamin onnistunut rangaistuslaukaus ja muutama maukas kulmavapari. Kaikenkaikkiaan hyökkäykset lähtivät omista kohtuullisen terävästi ja myös syöttöpeli sujui aika-ajoin kelvollisesti. Parempiakin otteita joukkueelta on kuitenkin nähty. Tärkeät kaksi pinnaa kuitenkin kotiinviemisiksi avausmatsista.

SC Läsimäki - PirPi 0-25
Oriveden joukkueen kohtalo alkoi sementöityä myös alkuminuuteista lähtien, kun ottelu alkoi lähes maali per vaihto tahdilla. Samuel värjötteli maalilla kylmillään, koska montaakaan laukausta maalia kohti vastustaja ei onnistunut koko ottelussa saamaan. PirPin pojat pääsivät nautiskelemaan toinen toistaan paremmilla maalipaikoilla ja mitä pidemmälle ottelu eteni sitä hienompia maaleja pojat yrittivät.

Myös tässä ottelussa jokainen hyökkäyskolmikko iloitteli maaleilla, mutta puolustajien sihti oli Attea ja loppujen lopuksi Weetiä lukuunottamatta hiukan kesäterässä. Eli allekirjoittaneen mielestä pakkien tulivoiman hyödyntäminen ontui jonkinverran. Parannettavaa jäi siltä osin sekä hyökkääjille että puolustajille itselleen. Pallonsiirtely hyökkäyspäädyssä oli kuitenkin näyttävää ja niitä paljon tolkutettuja paikanvaihtoja näkyi ilahduttavissa määrin. Pallo saatiin myös kiertämään välillä kuin ylivoimapelissä juuri noiden paikanvaihdosten ansiosta.

Lokakuisen Forssan vierailun saalis oli siis täydet neljä pistettä, jotka saatiin varsin murhaavilla lukemilla.

Kaukalon laidalta nähtynä kilpailu ylemmän jatkosarjan paikoista kuitenkin kovenee muutaman viikon päästä Luopioisten turnauksessa huomattavasti, kun vastaan vanha tuttu FoSu. Vasta viimeisessä alkusarjan turnauksessa kohtaamme puolestaan selkeästi hyvin harjoitelleen ja valtavasti kehittyneen Classic Tornadot.

Nähdyn perusteella uskallan veikata, että lohkon 2 kolme parasta joukkuetta ovat FoSu, Classic ja PirPi. Marssijärjestys voi olla mikä vaan, joten keskinäiset ottelut tai mahdolliset ristiinpelaamiset ratkaisevat kaksi parasta suoraan ylempään jatkosarjaan pääsevää joukkuetta. Suurin uhka kolmikolle löytyy Sb Lujasta, joka parhaimmillaan pelaa näyttävästi ja tehokkaasti, mutta peli ailahtelee ainakin vielä hiukan liikaa. En tosin muista mitkä ovat aiemmin olleet Sb Lujan voimasuhteet Classiciin ja FoSuun nähden, joten Sb Lujalle "musta hevonen"-viitta harteille. Vaikka en muiden otteluiden lopputuloksia kirjannutkaan, niin on mainittava että myös RoPo oli mielestäni kehittynyt huomattavasti aiemmista kausista.

maanantai 4. lokakuuta 2010

PirPi ennakkotunnelmia

PirPi on saanut alkukaudesta jo hyvin pelituntumaa, mutta kaikenkaikkiaan alkusyksy on ollut kovin rikkonainen sairasteluiden ja muiden harrastusten aiheuttamien poissaolojen vuoksi. Viisikkopeliä ei otteluita lukuunottamatta juuri ole ehjillä viisikoilla päästy harjoittelemaan, mutta fysiikka ja pelikovuus näyttäisi olevan aika hyvin kohdallaan. Myös perustekniikkaa ja joukkuepeliä on edelleen pyritty viilaamaan kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla.

Onnistunut alkukausi onkin erittäin tärkeä, koska vain kaksi joukkuetta jatkaa suoraan ylempään jatkosarjaan. Valmennuksen pitääkin saada poikien asenne, liike ja joukkuepeli kaikkiin otteluihin kohdalleen, koska varmasti jokainen lohko 2 joukkue haluaa PirPin päänahan itselleen. Minkäänlaiseen löysäilyyn ei ole varaa, eikä mahdollisuuksia, koska kaikki joukkueet ovat varmasti kehittyneet viime kaudesta.

Avausvastus Sb Luja onkin jo PirPin voittanut maakuntasarjan ottelussa, joten nähtäväksi jää miten kyseinen ottelu vaikuttaa joukkueiden otteisiin alkusarjan ensimmäisessä pelissä.

SC Läsimäki Orivedeltä on joukkueemme toinen vastustaja viikonloppuna Forssan hyvällä alustalla. Muistikuvat vastustajasta on hyvin heikot, mutta jonkinlainen tuntuma on, että olisimme kohdanneet aiemminkin jossain Tampereen kevätturnauksissa. Jokatapauksessa hieno homma, että uusiakin joukkueita sarjaan on ilmaantunut.

PirPin joukkueen tilanne on tällä kaudella se, että pelaajien lukumäärä on jonkinverran yli otteluissa sallitun 17 pelaajan kiintiön. Pelaammekin liiton pelien lisäksi samaan aikaan Sb Lujan isännöimää maakuntasarjaa, jossa kaikki pelaajat saavat vastuuta ja ennenkaikkea suuresti kaivattua peliaikaa. Ensimmäisen turnauksen perusteella sarja on erittäin onnistunut ja sopii joukkueen tavoitteisiin erinomaisesti. Moni pelaaja sai heti henkilökohtaisiakin onnistumisia myös maalien ja syöttöjen muodossa, vaikka vastustajissa on vuotta tai jopa kahta vanhempia pelaajia. Iso kiitos Teukalle järjestelyistä!

Tällä viikolla ei sitten muuta kuin muutamat viimeistelytreenit kaikilla joukkueilla, kausi alkuun sunnuntaina Forssassa ja katsotaan illalla miten pelit lähtivät liikkeelle lohko 2:ssa. Lohko 1 pelaa muuten samaan aikaan jo 2. turnauksensa Riihimäellä.

AS: Lohko 1, 1. turnaus

Viikonloppuna aloitettiin Sisä-Suomen D2 poikien lohko1 sarjapelit Hämeenlinnassa RuRun isännöimänä. Vaikka blogin ennakkoveikkaus ei suurta kansansuosiota saavuttanutkaan, niin asiantuntemus äänestäneillä näytti olevan ensimmäisen turnauksen osalta kuitenkin suhteellisen hyvin kohdallaan.

Lopputulokset löytyivät sunnuntaina lähes online RuRun sivuilta ja nyt ne ovat päivittyneet jo liitonkin uusituille sivuille. Yhtään jymy-yllätystä tulokset eivät tarjonneet, vaan ennakkosuosikit pitivät pintansa. Ainoat allekirjoittaneen huomiot ovat NoPSin viimeisessä erässä takoma suurinumeroinen voitto RuRusta, sekä Koovee-99 niukka tappio LFT:tä vastaan.

LFT näyttää kotisivujensa lupausten mukaisesti koonneen rivinsä hieman alakanttiin menneen viimekauden jälkeen. LFT on ilmeisesti edelleen sama ylhäältä karvaava ja kovaa pelaava joukkue, joka taistelee joka pallosta loppuunasti kuin toissakaudellakin.

NoPS jatkoi puolestaan siitä mihin viime kauden lopetti ja johtaa lohkoa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Koovee-99 hyvät otteet eivät varmasti yllättäneet niitä, jotka joukkueen otteluita ovat nähneet.

Koska vain kaksi ensimmäistä joukkuetta pääsee suoraan ylempään jatkosarjaan, niin ykköslohkossa voidaan jatkopaikoista odottaa "veristä" taistelua. Jokaiseen otteluun pitää yksinkertaisessa sarjassa latautua huolella ja yllättäviin pistemenetyksiin ei juuri ole varaa.

torstai 30. syyskuuta 2010

Näkökulma junnujoukkueen valmentamiseen

Oheisen linkin takaa loistava kirjoitus junnujoukkueiden valmentamisesta. Kirjoituksessa on kyseessä tyttösäbä, mutta tytöt tai pojat, futis tai salibandy, tulos ihan sama.

Kolumni: Valmentamisen sietämätön mukavuus

Tekniikkavinkkejä Ruotsista

Tukholman AIK:n ja Ruotsin maajoukkueen tähtihyökkääjä Fredrik Djurling sekä Caperio Täbyn maalivahti esiintyvät ex-kiekkoilija Börje Salmingin malliston mannekiineina hienoissa opetusvideoissa. Kannattaa käydä kurkkaamaassa!

Salming Acamedy

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Mestareiden cup 2010, Pirkkalan Pirkat yllätyshopeaa !!!

Tiukka viikonloppu huipputasaisia pelejä suomen parhaiden -98 ikäluokan joukkueiden välillä on päättynyt.

D98-poikien kunniataulukko on hienoa luettavaa näin pirkkalalaisesta näkökulmasta. Myös niitä ennakkoon toivomiani yllätyksiä mahtui joukkoon. Ennakkosuosikit ÅIF ja TPS Cobras jätettiin tylysti sijoille 6 ja 7, kun sensijaan "jumbofinalisti" Ducks nappasi pronssia.

1. Rangers Kobrat
2. PirPi
3. SB Vaasa Ducks
4. SB Naantali Runners
5. Erä Sisu
6. TPS Cobras
7. ÅIF
8. PSS
9. Karhut Blues
10. NoPS Superhessut

Virallinen MC 2010 turnausraportti

PirPi - ÅIF 1-3
Turnaus alkoi osaltamme kovin tyypilliseen tapaan eli ensimmäisen matsin tappio hallitseville etelän mestareille ÅIF:lle. Tämäkin ottelu oli täysin voitettavissa, mutta pieni alkukankeus ja hermoilu käänsivät tiukan ottelun sipoolaisille. Viimekaudesta muuttuneet ketjukoostumukset eivät ymmärettävästi oikein vielä toimineet tässä ottelussa. Lopputulos 3-1. Allu paukutti ensimmäisen "virallisen" ottelun maalinsa Pirkat-paidassa Aten passista heti tässä ottelussa.

PirPi - Karhut Blues 2-1
Seuraavaan otteluun maalin suulle asteli Samuel, kun vastaan asettui Porin ylpeys Karhut Blues. Porilaisjoukkue oli meille ennakkoon tuntematon yhdistelmä, mutta kuten turnauksessa havaittiin useammankin kerran yhtään huonoa jengiä näissä karkeloissa ei ole. Ottelusta kehkeytyikin vähämaalinen trilleri, jossa me aloitimme maalinteon erittäin hyvän viikonlopun pelanneen Nikin toimesta Oton onnistuneen päätykarvauksen jälkeen. Sen jälkeen ottelu aaltoili puolelta toiselle ja Karhut tuli tasoihin 21 minuutilla. Ottelu ratkesi Pirkkain eduksi Janskun voittaman kulmaväännön jälkeen, josta Weetin syötöstä Jami tykitti pallon häkkiin.

SB Naantali Runners - PirPi 3-4
Koneet oli nyt saatu öljyttyä kisakuntoon, mutta koska valmennus ei ollut tyytyväinen pelinkuvaan, kentälliset muokattiin uuteen uskoon, kun vastaan asteli nyt jo vanha tuttu kivikova Sb Naantali Runners. Jälkiviisaana voi sanoa muutosten olleen onnistunut ratkaisu.
Peli alkoi Jamin salamamaalilla jo ennen ensimmäisen peliminuutin umpeutumista. Runners oli kuitenkin hyvällä jalalla liikkeellä ja sai painettua peliä meidän päätyyn. Maaleja tehtiin kuitenkin miltei vuorotahtiin ja tässä ottelussa oli Weetin vuoro korkata maalihanat sinisessä paidassa. 1 erä tasatahtiin 2-2.

Toisen erän viidennellä minuutilla Runnersin tehopelaaja tykitti hattutempullaan joukkueensa johtoon. Pojat pitivät hienosti hermot kasassa ja Jansku avasi Allun läpiajoon vastustajan pienen vaihtovirheen saattelemana. Pallo nätisti ylähyllylle ja ottelu taas tasan. Ottelun ratkaisu tulikin sitten heti seuraavassa vaihdossa Aleksi hienon nousun päätteeksi. Aleksin rikkomisesta oli tulossa siirretty rangaistus, kun Konsta korkkasi maalintilinsä muiden ihmetellessä tilannetta komealla pommilla yläkulmaan. Ottelun loppu hoidettiin jälleen tyylikkäästi oman pään varmistamisella ja pelaamalla tylysti loput minuutit kellosta pois. Tärkeä voitto jatkopelejä ajatellen. Ottelun tähtipelaaja oli mielestäni ehdottomasti Lassi, joka nollasi monta tuhannen taalan paikkaa mm. ilmiömäisellä jalkatorjunnalla ja voitti ottelun joukkueelleen.

Rangers 98 - PirPi 4-5
Pitkän päivän huipennus koitti iltaseitsemältä, kun ikuinen kiistakumppani Kirkkonummen Rangers asteli vastaan matolle. Tässä ottelussa ratkaistiin B-lohkon kärkipaikka. Kummasti lähes jokainen kamppailu Kobria vastaan on noudattanut samaa kaavaa. Ensin reilusti maaleja kaverille eteen ja sitten raivolla kiritään tilannetta tasoihin. Aten unelma veto hyvän nousun jälkeen piti tilanteen vielä 1-1, mutta pian oltiinkiin taas 4-1 tappiolla. Onneksi Konstalle saatiin "tykinruokaa" Jamin toimesta vielä ennen summerin pärähdystä.

Toiseen erään saimme myös unelma-alun, kun Jami pyssytti Oton syötöstä tilanteeksi jo 4-3. Pojat jaksoivat prässätä hienosti kolmella kentällä ja saivat palkinnon työstään Konstan kahdella maalilla, joista toisen syöttäjänä Weeti. Ottelun voitto oli henkisesti tärkeä, siksi monta kertaa Kobrat ovat tiukat matsit vieneet nimiinsä. Hattrick on aina erikoismaininnan arvoinen suoritus, hyvä Kona. Voitto merkitsi paljon myös turnauksen jatkomenestyksen kannalta. Loistava päätös pitkälle päivälle ja pojat iltapalan kautta yöunille Hamburger Börsin pehmeille patjoille.

PirPi - PSS 98 2-0
Puolivälierässä saimme vastaamme uuden tuttavuuden, mutta ennakkoon kovaksi tiedettyn ja hyvin harjoittelevan Porvoon salibandyseuran. Valmennus sääti edelleen ketjuja kohti optimia. Jo aiemmin puolustajaksi siirretyn Weetin lisäksi Matias palasi aiemmilta vuosilta tutulle sentterin paikalle ja pelasikin uusvanhalla paikalla kelpo ottelun. Ottelu oli kuin kopio Karhut pelistä, mutta poikien asenne ja voittamisentahto huokui varmasti katsomoon asti. Vetoja peitettiin mansikoita pelkäämättä ja kaksinkamppailuihin mentiin päättäväisesti. Matias sai heti onnistumisen antamalla syötön Allun tekemään erän ainoaan maaliin. Toinen erä jatkui tasaisissa merkeissä, mutta pojat osoittivat henkistä kypsyyttä ja kuittasivat jatkopaikan erikoistilanne maalilla Aten syötöstä Aleksin pommilla. Virallisissa tilastoissa maalintekijänä on Karri ja Niki syöttäjänä. Omilla tehopisteillä ei ole joukkuepelissä omasta mielestäni mitään merkitystä, mutta korjataan tämä asia nyt kun kerrankin pidin kirjaa otteluista.

PirPi - SB Vaasa Ducks 6-1
Välierissä sitten vastaan jo illalla hotellilla vaasalaisten kanssa sovittu vastus eli Sb Vaasa Ducks. Kohtaamista oli odotettu puolin ja toisin jo pidemmän aikaa, koska edellisestä yhteenotosta oli vierähtänyt jo muutama vuosi. Niihin aikoihin ankkalauma kylvetti meitä tylysti, mutta onneksi taitoeroa on saatu kurottua umpeen.
Duckseja vastaan lähdettiin nyt suht hyvin toimiviksi havaituilla kokoonpanoilla ja edelleen täydellä kolmen kentän vyörytyksellä. Tiesimme ducksien ohuen materiaalin ja kovan puolivälierän ÅIF vastaan eli pyrimme saamaan paineen pakkeihin heti ylhäältä asti. Tässä ottelussa nähtiin mielestäni viikonlopun parasta perinteistä PirPiä. Jalka liikkui paremmin kuin vastustajalla ja heidän vaaralliset hyökkääjänsä pystyttiin pitämään pois parhailta laukaisusektoreilta, kun taas oma hyökkäys iski murhaavasti maaleja.
Konstan kenttä oli tässä ottelussa tulikuuma. Hyvä lataus näkyi myös valotaululla, kun alle kahdeksan minuutin pelin jälkeen ketjunjohtajan puhdas hattutemppu oli tosiasia. Hyvät syötöt kahteen otteeseen Jamilta ja kertaalleen Otolta. Kun Niki hassutteli yksilösuorituksella numerot jo 4-0, niin ottelu tuntui kääntyvän meille.

Tuomarit pistivät pelin vielä jännäksi passittamalla kolme kertaa meidän pojan ja kertaalleen vaasalaisen jäähypukille. Joukkoon mahtui myös Weetin ilmeisesti mv-alueella pelaamisesta johtunut rankkari, jonka Lassi nollasi kypärällään(?). En muista tarkalleen muita jäähyihin johtaneita syitä, mutta sekä tuomarilla että päävalmentajallamme oli molemmilla ainakin kertaalleen tunteet pinnassa :-)

Vaasan yv-kuviot onnistuttiin rikkomaan lähes täysin ja niinpä aika kellosta juoksi tälläkertaa mukavan nopeasti meidän kannalta. Jami varmisteli voittoa 5-0 osumalla Oton syötöstä toisen erän alkupuolella, jonka Vaasa tosin pääsi kuittaamaan harmittavasti heti seuraavassa vaihdossa. Otto pääsi avaamaan myös oman maalitilinsä turnauksessa näyttävällä ilmaveivillä maalin takaa, jolloin loppunumerot 6-1 olivat tosiasia.

Peli peliltä parantuneet otteet tarkoittivat yhtäkkiä sitä, että poikamme olivat "sensaatiomaisesti" ansainneet paikkansa kahden parhaan joukkoon ja finaaliottelun uusinta jo ties monettako kertaa Rangers Kobria vastaan oli jälleen edessä.

PirPi - Rangers 98 1-7
Finaalissa vastaan siis rakas kilpakumppani Kirkkonummelta, joka oli kärsinyt viikonlopun ainoan tappionsa alkusarjassa meitä vastaan. Muuten heidän esityksensä olivat olleet jälleen jäätävän tasaisia. Alkusarjan tappio oli selvästi sisuunnuttanut Kobria ja he halusivat selvästi palauttaa asiat oikeille raiteilleen.

Ottelu alkoi melko tasaisissa merkeissä, vaikka Rangers pääsikin muutamaan otteseen heille tyypillisiin päätymyllyihin. PirPin terävät vastaiskut eivät tahtoneet tuottaa tulosta ja itse emme oikein päässeet jalalla riittävästi saamaan painetta Kobrien puolustajiin. Yksi vastahyökkäys päätyi kuitenkin Karrin poikittaissyöttöön, josta Niki pääsi iskemään meidät 1-0 johtoon ensimnäisen erän puolivälin jälkeen. Johto kesti kuitenkin vain hetken, kun 98 tähdistöön valittu toinen Ojan vekkuliveljeksistä räppäsi ottelun tasoihin heti seuraavassa vaihdossa. Maali tuli meidän kannalta liian nopeasti ja vastustaja sai jälleen palautettua pallonhallinnan itselleen.
Jatkoerä kulkikin sitten tuttuun tahtiin, kun Rangers pyöritti palloa näyttävästi mieheltä miehelle ja meidän pojat joutuivat juoksemaan pallon perässä. Poikittaissyöttöihin ja paikanvaihtoihin ei pystytty nyt vastaamaan ja Rangers päästettiin käyttämään liikaa omia vahvuuksiaan. Erä päättyi kuitenkin vain lukemiin 1-3 ja muistaen keskinäisten otteluiden historian kaikki oli vielä mahdollista.

PirPi tiivisti rivit toiseen erään kahteen kenttään ja yritimme saada hurmosta päälle panostamalla maaliin heti erän alkuun. Se olisi varmasti nostanut jälleen alamaissa olleen itseluottamuksen, mutta valitettavasti Rangersin leveästä rintamasta nousi esiin uusia ratkaisijoita, vaikka pörssiykkönen Emil Oksanen saatiinkin tässä ottelussa nollattua. Vaikka saimme selkeästi paremmin painetta vastustajalle, niin nyt nähtiin kuinka huippujoukkue ei antanut yhtään ylimääräistä tilaa omassa päässä parhaille sektoreille. Paikkamme tulivat pääasissa huonoista sektoreista, ahdistettuna tai viivalta, joista ainakin muistaakseni Weetin veto kilahti tolpan kautta väärälle puolelle.

Hieno taistelu lannistui, kun Rangers sitten iski numeroiksi 1-5 ja peli alkoi vaikuttaa selvältä. Valitettavasti usko omaan tekemiseen laski penkillä selvästi tähän maalin ja loppuerän joukkue esiintyikin haluttomasti. Salibandyssa kaikki on kuitenkin mahdollista myös viimeisellä kymmenellä minuutilla ja pienellä tuurilla olisimme kenties vielä päässeet peliin mukaan. Luovuttamisen jälkeen Rangers kuitenkin vei peliä miten tahtoi, mutta koska hekin pelasivat varmasti omassa päässä, niin numerot muuttuivat vain kahden maalin verran, joten loppunumerot 1-7 olivat taululla summerin pärähtäessä.

Finaalipelistä huolimatta joukkueemme suoritus oli ilmiömäinen! Pirkkalan Pirkat seuran joukkuetta ei koskaan aiemmin ole turnaukseen edes kutsuttu, eikä varmaan ole ollut lähelläkään kutsua ja nyt poikamme osoittivat heti ensiesiintymisellä, että salibandya osataan pelata pienemmissäkin kylissä. Joskus näissä isommissa kekkereissä poikien peleistä tulee mieleen Asterixin ja Obelixin (sillä erotuksella, että meillä jokainen poika on kuin A&O) taistelu ylivoimaisia roomalaisia vastaan. Loppuotteluihin Akvavitixin (= PirPi valmennus) pitäisi vaan muuttaa reseptiä taikajuomaansa :-)

Onnittelut koko jengille epävirallisesta SM-hopeasta!

Tässä turnauksessa joukkue pelasi mielestäni poikkeuksellisen epä-pirpimäisesti, suurella sydämellä tarkasti omaa päätä varjellen ja harvinaisen vähän itse maaleja tehden. Erityisesti PSS ottelu oli malliesimerkki uudesta pelityylistä. Syynä oli osaltaan varmasti turnauksen kova taso, koska mitenkään erityisesti oman pään varjelua ei valmentajien toimesta painotettu.

Uudet pelaajat löysivät pienen alkukankeuden jälkeen paikkansa ja Weeti teki jopa erikoisen tempun nousemalla alkupelien keskushyökkääjän paikalta lopulta puolustajien all-stars kentälliseen täysin ansaitusti. Onnittelut tunnustuksesta!

Vaikka yleensä en ole yksittäisiä henkilöitä nostanut kirjoituksissa esiin, niin tässä kirjoituksessa olen tehnyt poikkeuksen kuten olette huomanneet. Maalintekijät/syöttäjät on jo mainittu, mutta jokainen poika peliajasta tai -paikasta riippumatta pelasi erinomaisen turnauksen. Monella pojalla on mustelmia muistona laukausten peitoista tai ruhjeita kulmaväännöistä. Kyseiset asiat ovat merkki todellisesta joukkuepelaamisesta, jota ei välttämättä aina huomata "otsikoissa" tai katsomossa, mutta jonka ainakin valmentajat taatusti pistävät merkille. En lähde luettelemaan kaikkia likaisen työntekijöitä, mutta Jani ansaitsi joukkueen sisäisen MVP palkinnon peräänantamattomuudestaan. Niki puolestaan sai erikoispalkinnon energisyydestään kaikissa viikonlopun peleissä.

Tapahtuma oli hienosti järjestetty, ruoka oli erittäin hyvää, pukukoppitilat siistit, kentät hyvät ja parasta kaikessa ainakin 98-sarjassa kisa on kovaa, mutta rehtiä. Sekä pojat keskenään, toimihenkilöt että vanhemmat tulevat juttuun keskenään, kun turnauksissa hinkataan vuodesta toiseen. Erityisterveiset Kirkkonummen ja Vaasan suuntaan allekirjoittaneelta.

Viikonloppuna pojilla oli myös mainio tilaisuus päästä väliajoilla seuraamaan isompien poikien peliä ja ottaa mallia miten huippujoukkueet ja yksilöt 97-sarjassa pelaavat. Meidän pojat seurasivat ainakin Hollolan "ihmeveljesten" otteita ja toivottavasti niistä jäikin jotain merkintöjä muistionkaloihin, siksi hienoa peliä kyseiset pojat esittivät. Myös PSS ja M-Teamilta löytyi useita huippuyksilöitä, mutta Hämeenlinnassa syntyneenä ja kasvaneena allekirjoittaneen oli erityisen hienoa seurata RuRun peliä. Perttu Kytöhonka oli loppuraportissaan tiivistänytkin hienosti RuRun vahvuudet. Armoton yritys ja todellinen tahto voittaa, joukkueena pelaaminen yhdistettynä tasaisen laadukkaaseen materiaaliin, johtaa hienoihin tuloksiin. Yksilösuoritukset tai muutama huippupelaaja ei enää tällä tasolla vaan riitä. Onnittelut Hämeenlinnaan mestaruudesta!

Sarjapelit alkavat pikapuoliin ympäri suomenmaata, joten omasta puolesta toivotan menestystä kaikille sarjoissaan. Toivottavasti 98 joukkueet jatkavat yhteistyötä keskenään ja sovitaan mihin turnauksiin osallistutaan, että kovatasoiset matsit saavat jatkoa. Tämä on erityisen tärkeää meille ei-pääkaupunkiseudun joukkueille.

Loppuun onnittelut vielä Rangers Kobrille 98 mestaruudesta!

maanantai 6. syyskuuta 2010

Ennakkoarvioiden problematiikkaa

C-junnujen turnaus päättyi viikonloppuna "asiantuntijatkin" yllättäneillä tuloksilla. Häntäpäähän kaavaillut joukkueet (kuten esimerkiksi Koovee jaFoSu 95-ikäluokassa) venyivät ja yllättivät ns. varmat finalistit Erän ja ruotsin mestari Järfallan rankkareilla. Varsinkin Kooveen esitykset taisivat yllättää kaikki muut joukkueet.

Kuten C-ikäisissä nähtiin, ennakkoarvioiden tekeminen on vaikeaa, mutta silti spekulaatiota joukkueiden voimasuhteista on mukava lueskella. Kuten jo aiemmin kirjoitin, myös näillä vanhemmillakin pojilla on samoja ongelmia kuin meillä untuvikoilla. Turnauksen ajankohta on paitsi erinomainen palvelemaan tulevan kauden otteluita niin myös haastellinen, koska joukkueharjoitukset ovat useimmilla vasta alkaneet muutama viikko sitten. Aivan täyttä totuutta todellisista voimasuhteista ei siksi ehkä välttämättä kuitenkaan saa. Myös turnausmuotoisuus tuo oman mielenkiintoisen lisänsä soppaan. Paljon on kiinni paitsi pelitaidoista, niin myös siitä kuinka kuitenkin nuorten poikien keskittyminen itse asiaan riittää raskaan viikonlopun ajan.
Silti mielenkiintoista seurata miten MC:ssa pärjänneet joukkueet pelaavat tulevan kauden C-ikäisten SM-sarjassa.

Tulevan viikonlopun D-ikäisten ennakot tulevat turnausjärjestäjiltä varmasti pikapuoliin, joten saapa nähdä mihin PirPi on ennakoissa rankattu. Oma arvaukseni on jossain sijoitusten 6-8 paikkeilla, riippuen hiukan siitä mitä asioita Perttu Kytöhonka painottaa arvioissaan.

Lievästä jääviydestä ja kunnioituksesta kaikkia turnauspaikkansa kiistatta ansainneita joukkueita kohtaan, en lähde tekemään mitään "varjoennakkoarviota" sijoituksista. Vaikka mieli kyllä hiukan tekisikin...

Ennakkosuosikin paineet lyön kuitenkin seuraavien joukkueiden niskaan (satunnaisessa järjestyksessä): ÅIF, Erä Sisu, TPS Cobras, Rangers Kobrat.

Toivottavasti muut joukkueet pystyvät lyömään kapuloita näiden joukkueiden rattaisiin ja saadaan aikaan tasainen ja värikäs turnaus.

Toivotan kaikille joukkueille tasapuolisesti onnea ja menestystä!
(SH)

torstai 2. syyskuuta 2010

Harjoitusotteluiden tuloksia

Ympäri eteläistä suomea treenataan paraikaa kovaa ja pelataan tai tullaan pelaamaan harjoituspelejä tähtäimessä ensi viikon lauantai ja sunnuntai.

Muutamia bongauksia vastustajien riveistä...

ÅIF - AC Haki (-97?) 4-16
ÅIF - PSS 2-2
ÅIF - Erä Sisu 7-6
ÅIF - SSV 7.9.

Erä Sisu - Ruru-97 1-6

PSS - Oilers Tykittäjät 5-1
PSS - FoSu 4-0
PSS - SC Top 10-0
PSS - BP Tykit 0-2
PSS - FoSu 5-2
PSS - SSV 6-7
PSS - M-Team 7.9.

TPS Cobras - TPS C-tytöt(?) 17-2
TPS Cobras - SB Naantali Runners 7-7
Lisäksi tepsi osallistuu tulevan viikonlopun ESPT 2010 turnaukseen.
=> TPS Cobras voitti turnauksen.

SB Naantali Runners - SB Naantali-97 8.9.

Rangers Kobrat - Indians-97 8-2
Rangers Kobrat - BP Tykit 6-1
Rangers Kobrat - GrIFK-97 9.9.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Ajatuksia kaudesta 2010-2011

Kausi 2010-2011 on PirPi -98 joukkueen osalta käynnistynyt valmistavilla harjoituksilla jo aiemmin kesällä ja saliharjoituksissakin on päästy hakemaan tuntumaa palloon. Aloitetaan nyt samalla kesälomalla ollut blogikausikin.

Ainoa pieni ongelma varmasti kaikilla säbäjoukkueilla on futiskauden lähestyvä loppuhuipennus, joka väistämättä näkyy osallistujien määrässä. Harjoituksissa onkin enemmän keskitytty muihin asioihin kuin joukkuepelin kehittämiseen, kuten lajitekniikkaan, nopeuteen ja ketteryyteen.

Suunnitelmat tulevalle kaudelle loksahtivat kohdilleen vanhempainillassa, joten nyt joukkue voi asettaa itselleen tavoitteet kaudelle 2010-2011.

Ensimmäinen harjoitusottelukin tuli jo pelattua oman seuran -97 joukkuetta vastaan. Ottelu noudatti samaa kaavaa kuin aiemmatkin matsit heitä vastaan eli alku oli nuorempien heiniä, mutta loppua kohden vanhemmat ottivat askin paremmin haltuunsa. Niukka maalin tappio mielestäni vahvistunutta -97 joukkuetta vastaan ei ole ollenkaan huono aloitus kaudelle, vaikka voittokin oli hyppysissä.

Muutama harjoitusottelu täytyy vielä pelata pelituntuman palauttamiseksi ja uusien ketjukoostumusten hiomiseksi. Seuraava virallinen etappi onkin sitten edessä Mestareiden cupissa 10.-11.9. Turussa, jossa 10 suomen kärkipään joukkuetta mittelee paremmuudestaan. Turnauksen ajankohta asettaa omat haasteensa eli varmasti minkään joukkueen peli ei ole vielä parhaimmillaan kauden alussa ja poissaolojakin rosterista voi tulla futiksen vuoksi. Mestareiden cupista tuonnenpana lisää, jos aikaa riittää.

Joukkueemme päätti siis jatkaa D-98 liitonsarjan pelaamista ja pelata ohessa maakuntasarjaa. Pikagallup muutaman vastustajan leiriin antoi mielenkiintoisia uutisia.

Vahvistamattominen huhujen mukaan yksi viime kauden tiukista vastustajista, Kalvolan Keihäs, on ilmeisesti ja valitettavasti heittänyt keihään kokonaan nurkkaan ja luopuu sarjasta. Pelaajat (tai ainakin osa heistä) siirtynevät Hämeenlinnan suuntaan, RuRun -97 ja/tai -98 joukkueisiin, joten RuRu vahvistuu näillä siirroilla entisestään ja on eittämättä yksi kovimmista vastustajista.

Classic ilmeisesti sekoittaa joukkueet uudestaan, joten mielenkiinnolla odotetaan, minkälainen/-laiset joukkueet vastaan asettuu.

Koovee Keltaiset joukkue loppuu sellaisenaan, mutta osa pelaajista siirtynee Punaisten leipiin, joten aina kova Koovee vahvistunee myös.

Koovee leiristä tulee myös ehkä kaikista mieluisin yllätys eli seuran todella kova -99 ikäryhmä on siirtymässä -98 sarjaan. Allekirjoittanut on nettiseurannan lisäksi nähnyt joukkueen pelaavan HFC 2010 turnauksen -98 sarjassa ja maalin tai parin tappioista huolimatta otteet olivat erinomaisia koviakin -98 joukkueita kuten KeBaa vastaan. Omaa ikäluokkaa vastaan viime kauden statsit ovat tietojeni mukaan huikeat 30 peliä ja yhtä monta voittoa!

Vaikka FoSu-99 pelasikin viime kaudella -98 sarjassa, emme valitettavasti päässeet pelaamaan heitä vastaan. Nuorten miesten esitys NoPSia vastaan alueloppuhuipentumassa oli kuitenkin niin vakuuttava, että allekirjoittanut ainakin toivoisi joukkueen jatkavan -98 ikäluokassa päinvastaisista huhuista huolimatta.

Sarjajärjestelmä on myös ilmeisesti muuttumassa siten, että alkusarja on lyhyempi ja jatkosarja puolestaan pidempi. Kun muitakin kovia jengejä on edelleen sarjassa mukana kuin yllä uutisoidut, niin tasaisia ja pelaajia kehittäviä otteluita tulee varmasti ensi kaudella puolin ja toisin. (SH)

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Särkänniemi cup 2010 turnausraportti

Kausi 2009-2010 saatiin Pirkkalan Pirkat joukkueen osalta päätökseen helteisenä viikonloppuna pelatussa Särkänniemi cupissa.

Alkusarjan ottelut pelattiin Tampere areenan höyrysaunassa ja loput kamppailut käytiin tutussa Raholan liikuntakeskuksessa.

Muutama sana otteluista...

KooVee Keltaiset - PirPi Eagles 1-8
Turnaus korkattiin PirPin osalta kamppailulla KooVeen Keltaisten joukkuetta vastaan Tampere Areenan pääkentällä. Vaikka Keltaisia ei kauden aikana oltukaan kohdattu, niin sarjataulukkoa vilkaisemalla lähtökohta otteluun oli se, että Pirkat vie ja KooVee rimpuilee mukana. Suurin piirtein näin ottelu etenikin, mutta mitenkään loistokasta meidän poikien peli ei tässä aamupelissä kuitenkaan ollut. Jo perinteeksi käyneeseen tapaan en kirjaa maalintekijöitä sen paremmin paperille kuin näemmä muistiinkaan. Tuntuma on, että Konsta teki ison osan maaleista, mutta onnistumisia tuli myös muille pojille.

PirPi Eagles - SC Kaneetti 11-4
Seuraava ottelu pelattiin edelleen Areenan pikkuaskissa ja todella paljon palloa pomputtavalla parketilla. Siitä huolimatta uusi tuttavuus, Keravan "kakkosjoukkue" SC Kaneetti sai samaa käsittelyä kuin KeBa on pojilta saanut. Ensimmäinen erä päättyi mielestäni 9-? ja ottelussa ei ollut tuloksellisesti hädänpäivää.

Toiseen erään meidän poikien suurin into laantui ja kaverin yritys jatkui. Se alkoi näkyä myös meidän kannalta ikävällä tavalla valotaululla. 1-2-2 tavalla pelannut vastustaja kärkkyi todella ylhäällä yhdellä pelaajalla, jolle muut yrittivät pelata palloa. Halli oli tässä ottelussa jo todella kuuma ja vaikka ottelu ei fyysiesti ollut raskas, niin kuumuus tuntui vievän terävyyden otteista.

Tällä pelillä varmistettiin kuitenkin alkusarjan lohkovoitto, joten ottelut jatkuivat sunnuntaina puolivälieräottelulla. Vastustaja ei vielä tässä vaiheessa ollut varma, mutta uhkana oli, että joudumme viime vuoden Särkkäcupin finaalin ja tämän vuoden OJG finaalin uusintaan jo tässä vaiheessa.

PirPi Eagles - Rangers Kobrat 1-6
Lauantai iltapäivällä selvisi, että turnausohjelma oli tälläkertaa meidän kannalta tyly ja Kobrat tuli vastaamme turhan aikaisessa vaiheessa turnausta.

Rangers oli edellisissä otteluissa nöyryyttänyt kaikkia vastustajiaan. West End Indiansia numeroin 8-0, KooVee Punaisia 12-0 ja puolivälieräkarsinnassa Classic Hurrikaaneja 7-0.

Myös meille oli tälläkertaa tarjolla statistin rooli. Koko ottelu lähti huonosti liikkeelle ja Kobrat rokotti todella tylysti saamistaan tilanteista. Meidän pojat olivat koko ottelun askeleen tai kaksi kirkkonummelaisia jäljessä eli liike ei riittänyt alkuunkaan hyvin syöttelevää vastustajaa vastaan. On myös tunnustettava, että valmennus teki virheen, kun pyrimme yllättämään jo tutuksi tulleen vastustajan pelaamalla eri taktiikalla kuin aiemmin. Tarkoituksena oli sumputtaa keskialue pelaamalla 1-2-2 taktiikalla ja iskeä nopeasti vastaan.

Onnistumisia ei meidän joukkueelle tässä ottelussa kyllä juuri tullut. Jyri teki ainoaksi jääneen maalimme. Huono ottelu hyvää vastustajaa vastaan, joten numerot taululla olivat aivan oikeutetut. Tämä ottelu osoitti saman mitä OJG:ssäkin todettiin muutama viikko sitten. Suurin erottava tekijä pääkaupunkiseudun huippujoukkueiden ja PirPin välillä on yksinkertaisesti syöttötaito. Vaikka syöttöä liikkeestä liikkeeseen on harjoiteltu paljonkin ja siitä aina muistutetaan pelien alla, niin silti joko itse syöttö tai sen vastaanotto on tiukoissa tilanteissa monesti liian hankalaa.

Osa valmennustiimistä oli katsomassa -98 loppuottelua Rangers Kobrat - Erä SISU (jonka SISU voitti 6-1) ja siinä pelissä näkyi selvästi, kuinka molemmat joukkueet osasivat syöttämisen jalon taidon ja pystyvät rakentamaan hienon joukkuepelinsä sen varaan. No tiedämme ainakin mitä edelleen pitää hieroa, hieroa ja hieroa vielä muutaman kerran lisää.

PirPi Eagles - Classic Tornadot 6-1
Ottelu sijoista 5-8 pelattiin vanhan tutun Classicin joukkueen kanssa. Tälläkertaa heillä oli taiteilijanimenä Tornadot. Otteluun ei tunnuttu saavaan sitten minkäänlaista latausta ja ensimmäinen erä olikin Classic merkkinen. Erätauolle lähdettiin tilanteessa 1-1. Toinen erä alkoi hiukan paremmin, mutta jäähy kostautui. Nyt vaan Classicille, kun pojat tekivät samalla AV:llä kaksi maalia. Se taisi sammuttaa tornadon kierteen ja loppuerä kulkikin pääasiassa PirPin merkeissä.

Kauden 2010 Särkänniemi cupista jäi siis käteen sijoitus 5-6 joukossa, mikä ei ollut sitä mitä lähdettiin tavoittelemaan. Turnaus oli huonoin turnauksemme miesmuistiin. Syystä tai toisesta sitä tiettyä loppuunsaakka pelaamisen tahtoa ei näkynyt mielestäni yhdessäkään ottelussa kuin pieniä välähdyksiä. Pitkä kausi onkin siis hyvä päättää, päästää pojat pikkuhiljaa kesälaitumille ja lepuuttaa ajatuksia salibandysta.

Kiitos vanhemmille kannustuksesta ja tuesta kauden aikana! (SH)

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Oilers Junior Games 2010 turnausraportti

JK. Unohtakaa pahat puheeni järjestäjiä kohtaan :-) Pistepörssit ovat näemmä alkaneet päivittymään tämän päivän aikana, joten maalintekijät ja muut tilastotiedot löytyvät varmasti ajan mittaan hienosti sieltä.

Oilers Junior Games 2010 turnaus on sitten takana ja olemme jälleen osoittaneet, että pienen kunnan sitkeä joukkue kuuluu maamme -98 ikäluokan kärkikastiin. Marginaalit noiden joukkueiden välillä on niin pienet, että voitot/tappiot kärkijoukkueiden kesken ovat hyvin pienestä kiinni.

Muutama sana turnauksesta peli kerrallaan...

PirPi Eagles - Naantali Runners 2-7 (0-3, 2-4)

Turnauksen avausottelussa vastassa tuiki tuntematon Naantalin joukkue, joka oli kuitenkin hoitanut puhtaalla pelillä Länsirannikon mestaruuden itselleen eli kova joukkue oli heti vastassa. Alkuasetelmat näyttivät siltä, että tässä ottelussa ratkaistaan lohkon kärkipaikka. Naantali osoittautui kovaa pelaavaksi ja hyvin syöttäväksi/laukovaksi joukkueeksi. Harvinaista kyllä jäimme heille myös jalalla selkeästi, joten aikainen aamulähtö ei näemmä ollutkaan hyvä ratkaisu.
Itse ottelu oli kuitenkin kohtuullisen tasainen, vaikka naantali "kuskin paikalla" ottelussa olikin. Turnaussivujen ottelutilastoista voi poimia maalintekijät, joita nyt olivat Jami(Jyri) ja Jansku(Jami). Pistepörssi on ainakin meidän joukkueen osalta päivittämättä. Paremmalle hävittiin ja se myös myönnettiin vastustajalle ottelun jälkeen.

Oilers Ässät - Pirpi Eagles 3-12

Ennakkoon tästä ottelusta povattiin meille runsasmaalista voittoa ja sehän siitä loppujen lopuksi muodostuikin, vaikka vastustaja ei missään nimessä ollut huono joukkue. Siellä selvästi harjoitellaan oikeita asioita, koska välillä meidän pojilta hukkui merkkauspeli kokonaan vastustajan hyvän sivuttaisliikkeen kanssa. Ilmeisesti Oilers joukkueiden tappioita ei järjestäjien toimesta niin arvosteta, koska tästä ottelusta eteenpäin meidän pelien maalintekijöitä ei listattu lainkaan. Hatara muistikuva on, että Jami teki useammankin maalin (kolme ?) tässä ottelussa, mutta molemmat kentät loivat jatkuvaa painetta ja onnistumisia tuli kyllä laajalla rintamalla. Sinällään otteluohjelma oli meille hyvä, että aamun tappio saatiin karistettua mielestä tässä ottelussa ja alettiin keskittyä otteluun Oilersin ykkösjoukkuetta vastaan.

Oilers Tykittäjät - PirPi Eagles 2-9

Tässä ottelussa ratkaistiin jatkoon pääsy pudotuspeleihin. Pojat olivat virkeällä tuulella, kun koneet oli saatu käyntiin ja ruokailut hoidettu sopivasti edellisen ottelun alla. Tässä ottelussa kävi alussa huonoa tuuria ja avausmaali meni muistaakseni jollain pompulla Tykittäjien nimiin. Pojat olivat kuitenkin päättäneet raivata tiensä jatkopeleihin ja voittajasta ei ollut mitään epäselvyyttä. En muista tuliko alkusarjan kaikki jäähyt tässä ottelussa, mutta joukkueen yv-prosentti koko turnauksen ajan oli 100% eli kaikki vastustajan jäähyt kostautuivat valotaululla. Maalintekijöistä ei ole mitään käsitystä, koska niitä ei kirjattu siinä uskossa että turnausjärjestäjät hoitavat hommansa. Tekijöillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska tässä ottelussa saatiin ensimmäiset merkit siitä, että joukkuepeli loksahtaa paikalleen ja pojat olivat hyvässä turnausvauhdissa.

Alkusarjan jälkeen sijoitus lohkon kakkonen ja illalla puolivälierässä vastaan pääkaupunkiseudun eliittisarjaa pelaava M-Teamin joukkue, joka oli myös meille tuntematon yhdistelmä.


Puolivälierä: M-team - PirPi Eagles 2-3

Herätys 05:00 aikoihin, kahden tunnin ajomatka ja neljäs ottelu kahdella kentällisellä samanpäivän aikana ei kuulostanut kovin houkuttelevalta yhdistelmältä, mutta niin pelataan kun pyydetään. Halli oli muuttunut pienestä ja viihtyisästä THT-Centeristä isoksi ja komeaksi Esport arenaksi. Pukuhuonetilat olivat isoksi halliksi todella hyvät, mutta pienellä pelolla katseltiin ennen ottelua kentän pientä kokoa (minimi mittainen) ja maton liukkautta. Koska M-Team oli myös saanut eliittisarjassa kovia pelejä alleen, tiedossa oli että hyvin on pelattava jos jatkoon halutaan päästä.

Ottelu oli tasainen, mutta pääsääntöisesti meillä hyvin hanskassa, mutta jälleen ensimmäinen maali vastustajan piikkiin hiukan korkealta mailalta haiskahtavalla tavalla. Koska tuomarit sen hyväksyivät, niin oma peli käyntiin ja paine vastustajan päähän. Liukas ja ahdas kenttä vaikeutti peliä, mutta toisaalta myös vastustajan pakit joutuivat pulaan edelleen hyvin liikkuneiden hyökkääjien ansiosta. Kolme maalia ensimmäiseen erään vastustajan yhtä vastaan oli hyvä tulos, mutta enempäänkin oli paikkoja. Vastustajan hyvä maalivahti piti heidät kuitenkin "elossa" ensimmäisessä erässä, siksi monta paikkaa meillä oli "tappaa" ottelu jo alussa. Kuten urheilussa yleensä, jos itse ei tee niin vastustaja tekee ja nousi toisen erän maalillaan jo kannoille, joten ottelusta muodostui melkoinen trilleri. Tässä vaiheessa kun vastustaja prässäsi ja oma liike ei enää ihan riittänyt, pojat muodostivat hienosti sellaisen lihamuurin maalitekosektoreille, että vaikka ote oli vastustajalla, niin kovin monta maalintekopaikkaa he eivät käytännössä saaneet.

Väsyneenäkin taktisesti kypsää pelaamista ja useammallakin pojalla oli mansikoita ympäri vartaloa laukausten blokkausten ansiosta. Roikkupalloilla ja kulmapelaamisella pojat kuluttivat hienosti minuutteja kellosta.

Tuloksena niukka voitto hiukan nihkeällä, mutta taistelevalla ilmeellä ja paikka välieriin revanssiin Naantalia vastaan oli auennut.

Välierä: Naantali Runners - PirPi Eagles 2-4

Ottelun alla hyvä tunnelma ja lataus kunnolla nukutun yön sekä hyvän aamupalan jäljiltä. Latausta nosti vielä tieto, että naantalilaiset olivat käytävähuhujen mukaan tyytyväisiä, että saivat vastaansa sen "huonon" joukkueen, eikä kovia Vaasa Ducksia/Rangers Kobria. Tämä ottelu on kyllä videolla, mutta vielä katsomatta, joten en edelleenkään muista muita maalintekijöitä paitsi Jyri, joka kotimatkalla kertoi tehneensä kaksi maalia.

Seurasin peliä niin kiihkeästi, että en yhtään muista miten ottelu eteni maalien mukaan. Käytännössä meidän karvauspeli oli myrkkyä Naantalille ja saimme luotua tilanteita hyvän liikkeen avulla. Silloin kun vastustaja sai karvauksen purettua, niin he saivat puolestaan monta yv-hyökkäystä, mutta pakit pelastivat hienolla pelillä monta vaikeaa paikkaa. Tilanteessa 1-3 (?) pojat alkoivat jälleen hienosti jäädyttämään peliä, mikä nosti selkeästi paineita vastustajalla. Laukaukset peitettiin myös hienosti ja Lassi seisoi muutamassa tilanteessa lähes päällään, että pallot pysyivät verkon oikealla puolella. Lopputuloksena hienon taistelun jälkeen upea 4-2 voitto ja pojat jyräsivät tiensä finaaliin.

Vastustajan valmentajat olivat herrasmiehiä ennen ottelua, mutta yhden valmentajan kommentti ottelun jälkeen ei ollut oikean urheiluhengen mukaista. Väärin voitettu- kortti on tietysti helppo käyttää, jos tappio ottaa koville ja myös jossain määrin ymmärrettävää, kun tavoitteet eivät toteutunutkaan. Salibandya voidaan kuitenkin pelata usealla eri taktiikalla ja Pirkat joukkueen peli perustuu toistaiseksi selkeästi enemmän nopeisiin kääntöihin, kun hienoihin palloralleihin. Siihen on syynsä, jos tuntee joukkueen historian...

Vastustajan kunnioittaminen kuuluu kuitenkin myös urheiluun ja itseasiassa joku Naantalin joukkueen pelaajista osoitti hienoa urheiluhenkeä, kun onnitteli Pirkat-valmennusta ruokailun aikana finaalipaikasta. Isot pisteet hänelle siitä, harmi kun jäi numero laittamatta muistiin.

Finaali: Rangers Kobrat - PirPi Eagles 6-5 rl.

Grande Finale: turnauksen ehdottomaksi suosikiksi noussut Rangers Kobrat oli liikkeellä ykköstykeillään ja se olikin näkynyt kentällä kaikissa turnauksen aiemmissa otteluissa. Alkusarjan joukkue pelasi puolivaloillakin näytöstyyliin saamatta kunnon vastusta. THT centerin ottelua hetken seuranneena voi sanoa, että se peli olisi kelvannut oppimateriaaliksi kuinka nuorten sarjoissa salibandya parhaimmillaan pelataan. Pallo liikkui hyvillä syötöillä ympäri kenttää, pelaajat tarjosivat aina vähintään kaksi syöttöpaikkaa pallolliselle, vedot lähtivät hanakasti ja maalivahti oli eleettömän varma otteissaan. Edes kova Vaasa Ducks ei heidän valmennuksensa mukaan saanut Kobria haastettua, vaan olivat kuulemma "mopolla moottoritiellä".

PirPillä puolestaan oli hyvin muistissa viime vuoden Särkänniemi cupin finaali samaa joukkuetta, mutta kuulemma hiukan heikompaa kokoonpanoa vastaan. Ottelusta muodostui samanlainen show, kuin edellisestäkin kohtaamisesta.

Pirkat olivat alussa kohtuullisen hyvin mukana pelissä, kun molemmat tarkkailivat vastustajan liikkeitä. Pirkat iski jopa ensimmäisen maalin ajassa 1:39 (kobrien otteluraportista kopioituna) ja usko omaan tekemiseen nousi silmissä. Kobrat saivat pian kuitenkin selkeän otteen pelistä ja Pirkat oli kovan prässin alla. Alle viisi minuuttia ja numerot olivat yhtäkkiä 4-1. Siinä vaiheessa muistutimme poikia, että pelaamista ei lopeteta, vaan taistellaan joka pallosta ja noustaan takaa niinkuin on noustu monta kertaa aiemminkin. Kavennusmaali 4-2 syntyikin ensimmäisen erän loppupuolella ja oli henkisesti oikea pukukoppimaali. Toinen erä oli todellista vääntöä puolin ja toisin, kun molemmat joukkueet taistelivat palloista loppuun saakka. Pieniä tällejäkin tuli vahingossa molempien joukkueiden pelajille, mutta otteet säilyivät silti rehteinä. Vaikka Rangers onnistui vielä erän alkupuolella maalaamaan numeroiksi 5-2, niin Pirkat ei suostunut taipumaan.

Maali maalilta pojat väänsivät eroa umpeen, kun Rangers pakkeihin saatiin kunnolla painetta. Vaikka koko turnaus oli painettu kahdella kentällä, niin edelleen pojilla riitti ihmeesti virtaa. Vastustajan vaihtovirheen johdosta saimme loppupuolella ottelua vielä ylivoimapelin. "100% yv" ei aluksi lähtenyt pyörimään, vaan otteet olivat hiukan hermostuneita ja myös vastustaja peitti syöttölinjat hyvin. Silti yksi tilanne saatiin rakennettua ja siitä tasoitus 5-5 oli tosiasia. Rangers otti samassa ajassa aikalisän ja kokosi rivinsä uudelleen.

Pelin lopusta allekirjoittaneella ei ole mitään muistikuvaa, joten raportointi jää lyhyeksi. Pojat pelasivat lopun kuitenkin fiksusti ja lähdimme odottelemaan 5min jatkoaikaa. Sitähän ei sitten tämän turnauksen säännöissä ollutkaan, joten päädyttiin heti samaan ratkaisuun kuin Särkkäcupin finaalissa. Rankkareissa Rangers Kobrat olivat maalin verran parempia, joten jälleen PirPi Eaglesin oli taivuttava. Tappio otti monelle pojalle koville, mutta pienintäkään syytä siihen ei ole!

Ottelu oli koko joukkueelta aivan käsittämättömän hienoa taistelua ja osoitti taas joukkueen henkisen kantin vaikeissakin paikoissa. OJG 2010 hopeamitali on mielestäni paras saavutus joukkueelta tähän mennessä. Ainakaan allekirjoittanut ei ollut läheskään niin pettynyt tappioon, kuin muutaman viikon takaisen NoPS finaalin jäljiltä. Rankkarit ovat aina kuitenkin hiukan arpapeliä, niinkuin miesten salibandyliigan finaaleissakin nähtiin.

Tästä on hyvä jatkaa kautta kohti kauden päätöstä eli Särkänniemi cup 2010 turnausta. Myös Rangers Kobrat on muuten tulossa samaan turnaukseen... (SH)

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Alueloppuhuipentuma, Pirkkala 10.4.2010 - Finaali: Pirkat - NoPS Superhessut 2-5 (0-0, 0-3, 2-2)

Sisä-Suomen alueloppuhuipentuman finaalissa oli vastakkain kaksi toisilleen tuttua pirkanmaalaisjoukkuetta. Pirkat sai lähes täydessä Pirkkalan Liikuntatalossa vastaansa NoPS Superhessut, joka oli kukistanut välierässä FoSu-99:n niukasti 6-5.

1.erä
Pirkkain ja Superhessujen kaksi ottelua ylemmässä jatkosarjassa olivat päättyneet Pirkkain voittoon ja tasapeliin, mutta niillä peleillä ei ollut finaalin alkaessa mitään merkitystä.
Avauserä oli erittäin kovaa taistelua. Molemmat joukkueet pelasivat hyvää puolustuspeliä, mutta sarjan parhailla maalivahdeilla oli suurin vaikutus siihen, että erätauolle mentiin kiikarinumeroissa 0-0.
2. erä
Keskimmäisessä erässä Aleksilla ja Janskulla oli heti alussa kaksi erinomaista vetoa, mutta nokialaisten veskari kesti. Kun ottelua oli pelattu 16.38, Superhessujen kaukolaukaus painui maaliin, ja vieraat saivat tärkeän avausosuman.
Konsta ehti kolauttaa kerran ylärimaa ennen kuin verkko heilui toistamiseen Pirkkain päädyssä Superhessujen vapaalyönnin jälkitilanteesta.
Pirkat ei tuntunut saavan palloa millään maaliin, vaikka paikkoja kyllä oli. Otto sai loistopaikan maalin nurkalle, ja monien mielestä pallo kävi maalissa, mutta tuomarit eivät sitä koskaan maaliksi tuominneet.
Vain puoli minuuttia ennen toisen erän päättymistä Superhessut riisti pallon Pirkkain puolustukselta ja eteni jo 3-0 -johtoon. Se oli nokialaisille erittäin tärkeä maali aivan erän loppuun.
3.erä
Kolmen maalin takaa-ajoasemassa kotijoukkueen oli yritettävä muuttaa jotain, ja Pirkat päätti siirtyä kahden ketjun peliin. Paine Superhessujen maalilla kasvoi selvästi, mutta silti vierasjoukkue oli se, joka rankaisi jälleen ja siirtyi läpiajon päätteeksi jo neljän maalin karkumatkalle.
Vihdoin ajassa 33.19 Pirkat sai ansaitun kavennusmaalin, kun Konsta laukoi komeasti yläkulmaan. Pirkkain toiveet ja taistelutahto nousivat jälleen, kun Jami pääsi kaventamaan tilanteeksi jo 2-4.
Aikaa oli vielä jäljellä lähes yhdeksän minuuttia, ja Superhessut päätti ottaa tilanteessa aikalisän.
Lopullinen niitti nokialaisilta tuli hetkeä myöhemmin, kun kaukoveto muutti Pirkkain epäonneksi suuntaa omasta pelaajasta ja yllätti siksi Lassin.
Pirkat yritti vielä lopussa kiriä Superhessujen etumatkaa umpeen ilman maalivahtia, mutta lisäosumia ei enää nähty. NoPS Superhessut pääsi juhlimaan toista peräkkäistä aluemestaruuttaan 5-2 -voitolla. (JA)

Valmentajan kommentti:

Alueloppuhuipentuma, Pirkkala 10.4.2010 - Välierä: Pirkat - FoSu-98 11-1 (5-0, 4-0, 2-1)

Alueloppuhuipentuman välierässä Pirkat E98 kohtasi kotisalissaan forssalaisjoukkue FoSu-98:n. Kaksi joukkueiden välistä sarjapeliä oli päättynyt Pirkkain voittoon.
1. erä
Pirkat sai otteluun unelma-alun, sillä vain 48 sekuntia ehdittiin pelata, kun Janskun kaukoveto pomppi verkkoon. Heti alkuminuuteista saakka Pirkkain liike oli paljon parempaa kuin vastustajalla.
Puolentoista minuutin pelin jälkeen Otto iski Konstan syötöstä lukemiksi 2-0, ja avauserän puolivälissä Jansku lisäsi kotijoukkueen johtoa hienolla kääntölaukauksella.
Myös avauserän ylivoimapeli päättyi maaliin. Konsta laukoi komeasti ylänurkkaan Aleksin syötöstä, ja numerot olivat jo 4-0. Kun myös Samuel pääsi maalin makuun puolisen minuuttia ennen erän päättymistä, peli alkoi vaikuttaa ratkenneelta.
2. erä
Toisessa erässä ottelun juoni pysyi ennallaan. Pirkat vei peliä, ja Lassi torjui todella varmasti Forssan poikien harvat maalintekoyritykset.
Aleksi laukoi erän alussa Janskun syötöstä kaukaa lukemiksi 6-0. Otto ja Väinö juonivat yhden osuman lisää, ja sen Väinö pääsi iskemään aivan vapaasti maalin edestä.
Konsta teki itse 8-0 ja järjesti hienosti seuraavan maaliin. Ensin pallonriisto keskialueella ja sitten läpijuoksu ja syöttö Väinölle, joka pääsi laukomaan pelivälineen tyhjään rysään.
3. erä
Finaalipaikan ottajasta ei ollut enää epäselvyyttä, mutta Pirkat osui vielä kahdesti. Ensin Otto laukoi ylivoimalla komeasti yläkulmaan Matiaksen syötöstä. Sen jälkeen Janne ja Tuomas kiittivät hienosti saamastaan peliajasta, ja Janne viimeisteli 11-0.

Lassin nollapeli särkyi pelin lopussa, kun Pirkkain puolustukselle sattuneen pallonmenetyksen jälkeen forssalaiset pääsivät tekaisemaan ensimmäisen ja ainoaksi jääneen maalinsa.

Valmentajan kommentti:

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Haaveet kaatui

JK1. Kirjoitin alla olevan tarinan eilen sunnuntaina ratkaisevan Erä-SSV pelin aikana ja haluan vielä jutun tänään maanantaiaamuna luettuani tarkentaa muutamaa asiaa.

Pirkkain virallinen sarjakausi päättyi lauantaina katkerankitkerään tappioon NoPS Superhessuille. Tarkempi otteluraportti tulee (oikealta) toimittajalta varmasti pikapuoliin, mutta haluan purkaa tunnelmia jo tänään kun ensin kävin kesämökkiprojektin kimpussa lepuuttamassa ajatuksia salibandysta. Kuten nokialaisille jo eilen sanoinkin, niin tunnelmat Pirkkain valmennuksessa oli todella, todella alhaalla sen voin rehellisesti tunnustaa. Vaimon kanssa eilen ja erään pelaajan vanhemman kanssa tänään keskusteltuani pitää kuitenkin ymmärtää faktat.

Tämä oli meidän joukkueelle oikeasti ensimmäinen varsinainen harjoitus- ja pelikausi (alusta asti tavoitteellista treenaamista), joten siihen nähden poikien suoritus oli aivan mahtava. Takamatka muihin joukkueisiin saatiin lähes kiinni tänä vuonna. Ja muistettava on, että kyse on kuitenkin vain poikien harrastuksesta ja urheilusta ylipäätään, ei sen kummempaa. Harmittaa kuitenkin vietävästi poikien puolesta, että unelmakausi (murskaavat piste ja maalierot alku- ja jatkosarjassa) päätyi koko kauden ainoaan tappioon siinä tärkeimmässä ottelussa.

Kaksi tämän kauden ehdottomasti parasta joukkuetta päätyi loppujenlopuksi finaaliin. Vilpittömät onnittelut Superhessuille, joiden dynastiaa ei sitten kovasta yrityksestä huolimatta pystytty horjuttamaan. Vaikka tappio tulikin, niin hiukan helpotusta kevyeen kevätmasennukseen antaa se, että niin nokian pelaajat, valmentajat kuin toimihenkilötkin ovat sympaattista ja rehtiä sakkia kaikki tyynni.

Mielestäni ottelu oli kuin peilikuva taannoisesta Hollolan turnauksesta, jossa Pirkkain peli luisti kuin unelma ja tuuripomputkin olivat kohdallaan ja NoPSilta ei onnistunut yhtään mikään. En ole vielä katsonut otteluvideota, mutta Pirkat tykitti ainakin 3 tai 4 kertaa pallon kehikkoon ja yksi pallo kävi kyllä maalissa, mutta tuomarit eivät sitä huomanneet. Torjuntoja ei junnuissa lasketa, mutta mielestäni Pirkat ampui huomattavasti enemmän, mutta perisynti eli laukausten laatu oli yksi erottava tekijä joukkueiden välillä. NoPS valmennus oli hyvin perillä Pirkkain pelitaktiikasta, mutta nyt nokian pakkeja oli evästetty avaamaan peliä nopeammin. Myös meillä oli hyvin tiedossa nokialaisten taktiikka, mutta silti mm. pakkien puolikentän roikut ja yhden tai kahden miehenmaski onnistui tälläkertaa heiltä paremmin ja meiltä jäi peitot tekemättä. Myös erikoistilanteet, erityisesti vapaalyönnit oli nokialla harjoiteltu paremmin. Lisäksi tyypilliseen suomalaiseen palloilutyyliin altavastaajan on aina helpompi lähteä otteluun ja kun emme saaneet avausmaalia paikoista huolimatta, niin jännitys alkoi kangistaa otteitamme.

JK2. Toivottavasti yllä oleva kappale ei vaikuta miltään selittelyltä, koska olen edelleen sitä mieltä, että paras voittaa aina. Lähinnä tarkoitus oli kuvata ei-paikallaolleille lukijoille kuinka pienet marginaalit joukkueiden välillä taas oli. Itseasiassa 2-4 tilanteessa usko omiin oli niin kova, että sanoin edustuksen kavereille toimitsijapöydän takana, että me hoidetaan tämä ihan varmasti. Niin monta kertaa tämä joukkue on noussut muitakin kovia joukkueita vastaan usean maalin takaa voittoon.

Pirkkalan Pirkat pelasi kuitenkin kaikenkaikkiaan loistavan kauden, joten pojat voivat ylpeitä suorituksestaan. Nyt on syytä katsoa tulevaan ja keskittää katseet kevään turnauksiin. TFT turnaukseen lähdemme hakemaan pelikokemusta uusille pojille, Oilers Junior Gamesiin lähdemme tarkistamaan suomen huippujoukkueiden tasoa ja Särkänniemi cupiin tavoitteena kirkastaa viime vuoden hopea.

JK3. Vantaalla on varmaan Erä-henkisillä samantyyppiset tunnelmat kuin Pirkkalassa. Eilisen tv-pelin aikana hoksasin yhden yhdistävän tekijän Erän edustuksen ja meidän joukkueen kesken. Erällä oli nimittäin sama maalilaulu kuin meillä eli "Boston Bruins Goal Song"...

Kiitokset kaikille kuluneesta kaudesta! Jatketaan raportointia sitten turnausten osalta myöhemmin... (SH)

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Final countdown

Kämmenet hikoaa, ajatus harhailee ja pulssi nousee pikkuhiljaa niin täällä Pirkanmaalla kuin varmasti Forssan/Tammelan kulmilla, koska enää on kolme yötä nukuttavana ennen suurta päivää!

Pirkkain puolella on painettu hommia sekä harjoituskentillä että taustoissa, jotta -98 pojat saisivat arvokkaan päätöksen pitkälle kaudelleen. Tapahtuman järjestelyissä on yllättävänkin paljon erisuuruista asiaa hoidettavana, joten vasta nyt huomaa kuinka iso käsi pitää antaa kauden aikana järjestelyistä vastanneille kilpakumppaneille. Alueloppuhuipentuma tuo työlistaan vielä oman pikantin lisänsä, joten talkootunteja on kertynyt kohtuullisen reippaasti. Onneksi myös meillä on innokkaita vanhempia mukana, jotka auttavat toimihenkilöitä omalla panoksellaan.

Välieräotteluiden tuloksia en enää lähde veikkaamaan, siksi tasaisia pareja molemmat ovat. Paljon on varmasti kaikilla kiinni "päivän kunnosta" ja siitä kuinka pojat kykenevät käsittelemään mahdollisesti suurenkin yleisömäärän tuomat paineet.

Toivottavasti kaikki joukkkueet saavat terveen joukkueen käyttöönsä, eikä viimehetken sairastumiset sekoita pakkaa. Näin saadaan taatusti selville mikä on sisä-suomen alueen paras E98-ikäluokan joukkue kaudella 2009-2010! (SH)




maanantai 29. maaliskuuta 2010

Final 4 -karsinnat

Battle is over...for a while.

Karsinnat alueloppuhuipentumaan saatiin eilen päätökseen. Jatkoon menivät molemmat Forssan joukkueet, joten puoli-vorsaa on varmasti 10.4. kyläilemässä Pirkkalassa.

Allekirjoittaneelta jäi jälleen harmittavasti näkemättä nuorempien forssalaisten näytös RuRua vastaan. Esitys oli kuitenkin vakuuttava paitsi numeroiden valossa kuin kuulemma muutenkin. En tiedä mikä on ollut forssalaisten keskinäinen marssijärjestys harjoitus/sarjapeleissä, mutta joukkuepelissä nuoremmat olivat kuulopuheiden mukaan selkeästi vanhempia edellä.

Fosu-98 - Classic oli tiukkaa vääntöä ja kääntyi vain neljä sekuntia ennen loppua forssalaisten voittoon. Maaliin johtanut tilanne oli kuin kopio PirPin viimeisestä runkosarjapelistä NoPSia vastaan. Pallo Classicilla hallussa, avaus keskelle ja pallon päätyyn lyömisen sijaan sentteri yritti harhauttaa. Pallon menetys, vastahyökkäys ja maali.

Fosu hallitsi palloa lähes koko ottelun ajan, mutta Classic sumputti tehokkaasti maalintekopaikat ja selkeästi keskittyi (tai sitten oli pakotettu) vastahyökkäystaktiikkaan. Puolueettomin silmin katseltuna todella vaaralliset maalipaikat ottelussa olivat kuitenkin kutakuinkin tasoissa, ehkä jopa hieman Classicin eduksi. Pieni terävyys ja tarkkkuus kuitenkin puuttui ja Fosu-98 meni jatkoon. Merkillepantavaa oli Fosun selkeä kahden kentän peluutus, kun Classic kuormitti joukkuetta tasaisemmin. Se alkoi näkyä selkeästi loppua kohden ja Salamat iski entistä terävämmin hiukan sipanneita forssalaisia vastaan. Jatkoajalla Fosun taktiikka olisi saattanut kostautua...

Onnea molemmille jatkoon päässeille joukkueille ja tervetuloa Pirkkalaan! Sehän on kai kaikilla tiedossa, että Pirkkalan liikuntatalolla on valitettavasti parkettilattia, joka ei todellakaan ole salibandylle soveltuva pelialusta. Sovitaanko kuitenkin se, että päättyi pelit miten tahansa, alusta on kaikille sama ja paras voittaa aina! (SH)

Niin ja ne tuloksethan tosiaan oli:
RuRu - FoSu-99 0-6
FoSu-98 - Classic Salamat 2-1

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Karsintapelit Final Four -turnaukseen Tampereen Tenniskeskuksella

Tampereeen Tenniskeskuksella ensi sunnuntaina 28.3.2010 pelataan karsintaottelut pääsystä Final Four -turnaukseen PirPiä ja NoPS Superhessuja vastaan.

Otteluparit ovat:
klo 11:00 RuRu-JSB - FoSu-99
klo 12:15 FoSu-98 - Classic Salamat

PirPin kannalta suurin mielenkiinto kohdistuu ottelupariin Fosu-98 vastaan Classic Salamat, jonka voittaja on vastustajamme Final Four välierässä. Fosu-98 on meille tuttu joukkue jo alkusarjasta. Se on parantanut merkittävästi peliään sitten alkusarjan otteluiden, joista varsinkin toinen kohtaamisemme oli todella tiukka vääntö. Joukkue onkin napannut viime kierroksilla muutamia maukkaita voittoja muista kärkikastin joukkueista ja suorastaan murskasi NoPSin Forssassa. Toisaalta myös yllättäviä tappioita on kauden aikana tullut, liekö valmennuksen taktista nerokkuutta vastustajien hämäämiseksi. Se jää nähtäväksi...

PirPin forssalaiset pelaajatarkkailijat ovat saaneet selville, että joukkueen kärkipelaajia on kauden aikana keitetty kovemmissa liemissä ja he ovatkin osallistuneet -97 sarjan otteluihin. Se kokemus ei voi olla näkymättä, kun pojat nyt pelaavat oman ikäistensä ratkaisuotteluita.

Classic Salamat pääsi hiukan yllättäen jatkopeleihin kauden kovaan pettymykseen päättäneen KooVee Punaiset joukkueen kustannuksella. Tasapisteissä keskinäisten otteluiden pisteet kuitenkin ratkaisivat ja käänsivät puntit Classicin suuntaan. Myös Classicia on tarkkailtu PirPin toimesta ja agentit ovat huomanneet muutaman jo kautensa päättäneen Classic Liekit joukkueen kärkipelaajan "siirtyneen" loppukaudeksi Salamat joukkueeseen, täysin sääntöjen sallimissa rajoissa tosin. Ensi kaudella D-ikäisissä tämä pelaajien siirtyminen kesken kauden ei tosin enää ole mahdollista. Koska Salamat joukkue pelasi jo viime kaudella nousujohteista kautta ja saavat nyt parhaat pelaajansa mukaan, on joukkue varmasti yllätysvalmis nippu ja forssalaiset saavatkin olla parhaimmillaan.

Ennakkoveikkaus otteluparin voittajasta kääntyy kuitenkin Forssan suuntaan, mutta parempi voittaa aina.

Toisesta parista saadaan puolestaan vastustaja NoPS Superhessuille. RuRun kanssa PirPi sai tehdä töitä kummassakin ottelussa ihan tosissaan ja on varmasti kova luu karsinnassa. Joukkueella on tasaisen laadukas pelaajakalusto jalostettuna erinomaisella maalivahdilla ja muutamalla todella kärkkäällä maalintekijällä.

Fosu-99 joukkueesta reportterilla ei valitettavasti ole silminnäkijä havaintoja, sen otteita kovasti kommentoidakseen. Tilastojen valossa nämä nuoret veijarit ovat kärkkäitä maalintekijöitä ja jos nuoruusvuosien muistot forssalaisjoukkueista ovat yhä kuranttia tavaraa, joukkue koostuu pienistä, vikkelistä, taitavista ja loppuunasti pelaavista kavereista. Poikien tulevaisuuden kannalta pelaaminen vuotta vanhempien sarjassa on kuluneen sanonnan mukaan kuin rahan laittamista pankkiin. Se pitää kuitenkin paikkansa ja tuloksetkin todistavat, että pojat ovat paikkansa karsinnoissa ansainneet.

Ennakkoveikkaus tästä parista jatkoonmenijäksi on kuitenkin RuRu, joten forssalaisten Pirkkalan valloitus jäänee vain -98 joukkkueen harteille.

Juuri äsken päättyneen Salibandyliigan välierän Classic-SSV vastaisesti, paljon maaleja ja loppuunsaakka yritystä nähdään näissä peleissä takuuvarmasti. Eivätkä pojat taatusti seisoskele oman maalin takana minuuttitolkulla hyökkäyksiä "rakentamassa", niinkuin valitttavasti erityisesti tamperelaisryhmä näytti äsken tekevän.

Eli jos yllättävänkin runsaalla lukijakunnalla on sunnuntaina ennen puoltapäivää joutoaikaa, niin auton nokka kannattaa suunnata Tenniskeskuksen suuntaan. Luvassa varmasti hyvää ja jännittävää viihdettä molemmissa otteluissa ja vieläpä ilmaiseksi! (SH)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

YJS VI: PirPi - HU-46 5-0 (1-0, 2-0, 2-0)

13.03. 2010 Kaukajärvi

Ylemmän jatkosarjan viimeiset kamppailut lähtivät tilanteesta, jossa alueloppuhuipentuman paikka oli varmistettu ja jäljellä olevissa peleissä pelattiin vain kunniasta ja voittosarjan jatkumisesta. Vastustaja HU-46 oli scoutattu edellisissä turnauksissa parantaneen rutkasti peliään ja oli pitänyt muita kärkijoukkueita tiukoilla keskinäisissä kohtaamisissaan. Peliin lähdettiin kolmella pakkiparilla ja neljällä hyökkäyskolmikolla. Lassi teki comebackin loukkaantumisen jälkeen tolppien väliin.

Erä 1
Ottelu alkoi kohtuu tasaisissa merkeissä, mutta vaarallisemmat paikat nähtiin kylläkin Hollolan päädyssä. Pirkat blokkasi maalintekosektorin hyvin ja vastustaja pörräsi laidoissa ja kulmissa. Neljännen minuutin kohdalla Atte katkoi hyvin HU-46 avauksen ja avasi keskelle Konstalle, joka laukoi maalivahdin kainalosta pallon verkkoon. Maalin jälkeen alkoi lähes koko loppuerän kestänyt paine vastustajan päädyssä, mutta numerot pysyivät sitkeästi 1-0:ssa. Ajassa 6.29 vastustaja kampitti hyvin nousseen Aten ja YV oli tosiasia. YV-peli pyöri esimerkillisesti, mutta laukaukset paukkuivat karkeasti ohi maalin.

Erä 2
Yritteliäs peli jatkui toisessakin erässä ja ottelu kulki muuten suunnitelmien mukaan paitsi maaleja ei saatu vahingossakaan sisään. Ottelun yksi parhaista pelaajista pelasikin vastustajan maalilla. Hän torjui laukaukset osin tuurilla, mutta pienikokoisena myös erittäin nopeilla käsillä. 2-0 maali oli Janskua parhaimmillaan ja taas tyypillisen tapaansa iski sekoilevaan pakkiin armotta kiinni ja käänsi pallon vanhanaikaisella maaliin. Ottelu alkoi hiljalleen kääntyä PirPille, kun Samu katkoi vastustajan hyökkäyksen ja pallo ajautui keskelle Konstalle, joka tykitti lähes identtisen maalin kuin ensi erässä, 3-0.

Erä 3
Kolmas erä alkoi salamamaalilla, kun Karrin kenttä sai paineen vastustajan päähän ja pakki purki hätäisesti suoraan maalin eteen, jossa päivysti Jami ja tälläsi pallon varmasti maaliin. Muutama minuutti tästä ja nähtiin ottelun viimeinen maali. Jyrin kenttä katkoi keskialueella vastustajan nousun ja maestro syötti oikeaan laitaan Otolle, joka namutteli rannarilla pakin jaloista ylä-ceeheen.

Hyvää pelissä oli Lassin onnistunut paluu ja kauden toinen (?) nollapeli. Joukkue toki teki Lassin työn kyllä kohtuullisen helpoksi, siksi hyvää puolustuspelaamista nähtiin. Myös Janne näytti hyvää pelisilmäänsä ja jakoi muutamia älykkäitä syöttöjä ketjukavereille. Hiukan lisää sähäkkyyttä ja tahtoa tehdä maali, niin verkot alkavat heilua. Huonoa pelissä oli se, että vaikka paikkoja oli kuin hammaslääkärissä, niin maalit jäivät "vain" viiteen. Osasyynä ehkä hiukan erilaiset ketjukokoonpanot. Tästä oli kuitenkin hyvä jatkaa seuraavaan otteluun. (SH)

lauantai 13. maaliskuuta 2010

YJS VI: NoPS Superhessut - PirPi 5-5 (2-1, 1-2, 2-2)

Kauden 2009-2010 viimeinen ylemmän jatkosarjan kamppailu pelattiin tuttua "vihulaista" eli nokialaisia superhessuja vastaan. Joukkueen tavoitteena oli hoitaa koko hyvin kulkenut runkosarja puhtaalla pelillä, sijoituksellisia tavoitteita ei kummallakaan ollut tässä ottelussa. Molemmat joukkueet latasivat kuitenkin lähes kaiken peliin ja ottelusta kehkeytyikin varsin tasainen kamppailu.

Erä 1
PirPi oli siirtynyt edellisen ottelun neljän hyökkäyskolmikon käytöstä kolmeen täyteen kenttään ja jälleen kerran tarkoituksena oli avata peliä vauhdilla ensi minuuteista lähtien. Ottelu alkoi kohtuu tasaisesti, mutta Pirkkain hyökkäykset eivät kuitenkaan lähteneet toivotun nopeasti liikkeelle. Yksi löysästi pelattu tilanne omassa päässä ja toinen luokaton vaparin peittäminen, niin tilanne 2-0 alle viiden minuutin pelin jälkeen ja ilmeet penkillä olivat aika vakavia. Konstan tykki puhui kuitenkin pian sen jälkeen ja hyvän koko ketjun hyökkäyspään karvaaminen jälkeen ansaittu kavennus 2-1 oli tosiasia. Erässä oli myös yksi yv-peli, jossa pallo saatiin muutaman kerran hyvälle vetopaikalle, mutta laukausten laatu jäi tälläkertaa heikoiksi. Tiukka ja tasainen erä niukasti hessuille.

Erä 2
Toinen erä alkoi Pirkat-painostuksella ja muutama tolppa/ylärima saatiin aikaan. Koska pelin painopiste oli saatu käännettyä meidän kannalta pääsääntöisesti oikeaan päätyyn, nokian valmennus tiivisti selkeästi joukkueensa rivejä ja heidän ykköstykkinsä alkoivat pelata joka toista vaihtoa. Siitäkin huolimatta pelin hallinta siirtyi aavistuksen pirkkalalaisille. Ansaittu tasoitus lähti Jamin lavasta hyvän laitanousun päätteeksi ja johtomaali lähes heti perään erinomaiset ottelut pelanneen Väinön mailasta. Tilanne lähti vastustajan löysästä avauksesta, jonka Konsta katkoi ja vapautti Väinön läpiajoon. Hemmon Allu pääsi kuitenkin iskemään luvut uudestaan tasoihin lähes toisen erän lopussa.

Erä 3
Kolmas erä alkoi taas puolestaan numerollisesti nokialaisissa merkeissä, kun pitkän oman pään sekoilun päätteeksi hanakasti laukova Tuomas Töyrylä iski NoPSin taas johtoon. Ottelu aaltoili tämän jälkeen puolelta toiselle. Hessujen muutaman hiuksia nostattavan maalipaikan jälkeen sama parivaljakko kuin edellisessä maalissakin siirsi ottelun tasoihin. Lassin nopea avaus ja Konstan hieno syöttö, niin Väinö sai naatiskeli pallon yläpeltiin maalin takatolpalta. Hiukan tämän jälkeen kuutisen minuuttia ennen loppua myös Pirkat-valmennus siirtyi kahden kentän käyttöön. Tiukka vääntö alkoikin kääntyä Pirkkain suuntaan, kun Jami iski karat sisään Aleksin hyvästä kaukolaukauksesta, 4-5. Nokia latasi tämän jälkeen kuitenkin kaikkensa peliin ja näytti miksi se on hallitseva aluemestari. Ottelu kestää 3x15min ja tälläkertaa se unohtui sekä pojilla että valmentajilla. Yleensä hienosti toimiva pelin jäädyttäminen unohtui ja peliä yritettiin viimeisilläkin minuuteilla voittaa hyökkäämällä. Aikalisäkin olisi varmasti auttanut, jos peliin lumoutuneet valmentajat olisivat sen vaan oivaltaneet ottaa. Pallon toimittaminen päätyyn epäonnistui, pallonmenetys keskialueella, hieno seinäsyöttö ja Albert Hemmon laukaus lurahti jostain Lassin kainalosta maalin perukoille. Tiukka ja tasokas kahden hyvän joukkueen välinen ottelu päättyi tälläkertaa Pirkkain kannalta kirvelevästi, mutta sellaista on urheilu.

Kauden ensimmäinen pistemenetys sattui siis harmillisesti viimeisen ottelun viimeisillä sekunneilla, mutta poikien tunteet pelin jälkeen nähneenä uskon, että tulevien ratkaisupelien kannalta tämä oli meidän kannalta hyvä lopputulos. Siksi kiukkuisia kavereita kopissa pelin jälkeen oli.

Sitten onkin vuorossa vajaan kuukauden tauko, joka täytyy käyttää huolellisesti hyödyksi, että oman pään pelaaminen saadaan hiottua mestaruuskuntoon. Myös hyökkäyspään pelaamisessa on vielä työsarkaa jäljellä ja luulenpa, että laukaisukoulut jatkuvat lähiviikkoina. Lukuisat ohi menneet vedot maalia kohti, niin tämäkin ottelu olisi voitettu... (SH)

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

YJS V: PirPi - Kalvolan Keihäs 8-5 (4-3, 1-1, 3-1)

21.02.2010 Forssa

Ylemmän jatkosarjan viides osakilpailu saatiin kovasta pakkasesta ja tuiskusta huolimatta ajoissa alkuun molempien joukkueiden osalta. Tilanne PirPin kannalta oli se, että voitto jommasta kummasta päivän ottelusta varmistaisi pääsyn sisäsuomen alueloppuhuipentumaan. Avausvastustaja Kalvolan Keihäs on hyvää pallollista peliä pelaava, mutta kapealla ringillä operoiva joukkue, joka puolestaan kamppailee tiukasti pääsystä neljän parhaan joukkoon.

Merkillepantavaa Forssan turnauksessa oli se, että luottomaalivahti Lassi oli kentänlaidalla potemassa murtunutta solisluutaan ja Samuel oli torjuntavastuussa tolppien välissä.

Erä1
Ottelun alku oli turhankin tuttua huttua muutamista tämän kauden otteluista. Ajassa 0.36 vastustaja kuittasi oman pään löysän avauksen ja siirtyi maalin johtoon. Tasoitus tuli tuhritun YV:n jälkeen tasakentällisin nopean pelinkäännön jälkeen. Puolustus taisteli pallon omille ja Otto syötti Jamin pakkia vastaan. Hallittu harhautus ja pallo pömpeliin, 1-1. Vain hetki tasoituksesta, niin vastustaja tulee väkisin laidasta läpi ja sijoittaa vastustamattomasti etukulmasta Kalvolan jälleen johtoon. Vastustajan yläriman jälkeen peli pyöri pitkät tovit Pirkkain päädyssä. Kalvolan jäähy käytettiin tälläkertaa hieman tuurillakin hyödyksi Matiaksen hienon kiertorannarin painuessa helpohkosti verkkoon, syöttäjänä Rasmus. Tästä käynnistyi maalirikas loppuerä, kun heti seuraavassa vaihdossa pallo pomppi onnekkaasti Matin kautta Jyrille parhaaseen laukaisusektoriin, eikä Jyri jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Pirkat ottelussa 3-2 johtoon. Seuraavassakin maalissa pallo pomppi onnekkaasti Oton laukauksesta Karrin jalkojen kautta Jamille maalin kulmalle, josta Jami tälläsi tilanteeksi 4-2. Ottelu säilyi tiukkana, koska Kalvola kuittasi heti seuraavasta vaihdosta onnistuneella vaparilla kaukaa hyvästä maskista tilanteeksi 4-3.

Erä2
Toisessa erässä ottelu jatkui tasaisena ja PirPi yritti pitää vauhtia yllä ja uuvuttaa KalvKe. Pikkuhiljaa vauhti alkoikin purra ja painopiste siirtyi Kalvolan päätyyn. Maalit kuitenkin ratkaisevat ja vastustajan yksi harppuunahyökkäys vaihtoi numeroiksi 4-4. Pirkat siirtyi kuitenkin takaisin johtoon Oton haistettua maalivahdin avauksen ja sijoitettua längistä pallon verkkoon.

Erä3
Kolmas erä oli tuskin ehtinyt alkaa kun ajassa 30.18 Kalvola tasoitti pelin 5-5 lähes identtisellä kaukovaparilla kuin ensimmäisessä erässä. Peitto jäi tekemättä ja maskimiehet siivoamatta. Konsta oli hereillä heti seuraavassa vaihdossa ja haistoi väsyneen kalvolaispakin löysän sokkosyötön ja sijoitti hienosti takakulmaan. Tärkeä maali heti tasoituksen jälkeisessä vaihdossa. Ottelu alkoi ratkea Matiaksen hyvän nousun jälkeen. Syöttö takatolpalle, josta Allu pääsi tälläämään sydämensä kyllyydestä tilanteeksi 7-5. Loppunumerot 8-5 tyhjiin pääsi viimeistelemään Jansku Allun hyvästä levityksestä.

Ottelusta jäi paljon parannettavaa päivän seuraavaan peliin, mutta positiivista että voittoputki sai jatkoa ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla Samuelin maalivahtipeli mukaanlukien. (SH)

Valmentajan kommentti:
Kisi:

YJS V: PirPi - Classic Liekit 11-3 (3-0, 6-1, 2-2)

Toisessa ottelussa vastaan asettui ylemmässä jatkosarjassa yhä pisteittä oleva Classic Liekit. Tuttuja kavereita sisältävä joukkue on kuitenkin parantanut peliään sarjan aikana, joten tarkkana saatiin olla alusta lähtien.

Erä1
Ottelu alkoi Jamin tekemällä lähes idettisellä omasta päästä yksin läpi maalilla kuin edellisessä pelissä jo 45 sekunnin pelin jälkeen. Pojat olivat paremmalla jalalla liikkeellä kun vastustajat ja paine Classicin päädyssä jatkui, mutta maalittomana aina kahdeksannelle minuutille saakka. Välissä pojat tappoivat yhden alivoimapelin mallikkaasti. Pirkkain toinen maali lähti Jyrin mailasta ja syöttäjänä Konsta, vaikka pöytäkirjassa pelinumerot toisin päin ovatkin. Kolmas maali oli osoitus, että valmentajien jääräpäinen hyökkäyspään leikkauksen opettaminen ei sittenkään ole mennyt hukkaan. Jami toi pallon vasemmasta laidasta kohti oikeaa laitaa, veti pakin itseensä, jolloin Otto oli leikannut puolestaan vasempaan laitaan. Hyvä syöttö Jamilta ja Otto pääsi muuttamaan tilanteeksi 3-0. Näitä pitää alkaa näkymään myös jatkossa kaikilta viisikoilta!

Erä2
Toisessa erässä peli aukesi ja maaleja alkoi tulla tasaiseen tahtiin. Matias näytti, että aina kannattaa ampua kun reilusti omalta kenttäpuoliskolta lähtenyt roikkupallo upposi Konstan tekemän maskin johdosta suoraa maaliin, 4-0. Seuraavan kerran Classicin häkki heilahti, kun Konsta pääsi tälläämään paraatipaikalta Oton tarjoilusta numerot 5-0. Lisää seurasi heti seuraavassa vaihdossa, kun Jyrin viisikko oli kokonaan kentällä. Nopea vastahyökkäys, josta Konstan syötöstä Jyri kilautti ensin yläputkeen, mutta paikkasi "mokansa", haki pallon ja pyöräytti pallon maaliin. Tilanne jo 6-0. Seuraavaksi vuoroon tuli YV, kun kaverilla alkoi kattila porisemaan ja Matti taklattiin rumasti tilanteen jälkeen laidan yli. YV-kenttä sai kaikessa rauhassa pyöritellä peliä, kun vastustajia ei kiinnostanut mennä peittämään Matiaksen ja Konstan viivavetoja. Numerot 7-0 Konstan viivapommista Matiaksen syötön jälkeen. Classicin vaarallinen lähivapari peitettiin hienosti ja seuranneessa hyökkäyksessä Jansku sai palkinnon saman vaihdon taistelustaan. Hyvällä ajoituksella vastustajan pompottelevaan pakkiin kiinni, pallo haltuun ja varma sijoitus reppuun, numerot jo 8-0. Seuraava vaihto ja numerot muuttuvat jo 9-0, kun Otto antaa Jamille pystyyn, pieni vienti sivulle ja siihen päälle tarkka laukaus yläminttuun. Vaikka Samuel mainiosti maalilla pelasikin, niin maalia hän ei kuitenkaan tehnyt. 9-0 maali merkattiin nimittäin virallisiin papereihin Samun tekemäksi. Samuelin nollapeli rikkoutui harmittavasti seuraavassa vaihdossa ja toisen erän jälkeen numerot olivat 9-1.

Erä 3
Toiseen erään saatu YV ei hyvistä paikoista huolimatta tuonut tulosta. Jäähyn jälkeen Allu karvasi pallon itselleen, siirsi Rasselle, joka tykitti pallon häkkiin, 10-1. Seuraavaksi Otto karvasi pallon PirPille pyöräytti maalin eteen, josta Jami tykitti numerot 11-1. Lopussa poikien ote vähän lopahti ja Classic pääsi kaunistelemaan numeroita 11-2 tasaviisikoin ja YV:llä loppunumerot 11-3.

Lopputuloksena Forssan viikonlopulle oli lopullinen varmistus PirPin taatusti ansaitulle paikalle alueloppuhuipentumaan, joka pelataan 10.4. 2010 kotikentällä liikuntatalon parketilla.(SH)

Valmentajan kommentti:
Kisi:

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Skottskolan.se - movies

Jos oikeat koulutyöt on tehty, niin tästä "koulusta" voi pojat ottaa mallia kuinka oikeasti pitää laukoa ja minkälaisia vaihtoehtoja siihenkin hommaan löytyy.

skottskolan.se - movies

maanantai 8. helmikuuta 2010

YJS IV: SB Luja - PirPi 0-12 (0-3, 0-6, 0-3)

7.2.2010 Hollolan liikuntahalli

Pirkat E98 jatkoi mainioita sarjapelejään Hollolassa. Joukkue on edelleen ilman pistemenetyksiä Sisä-Suomen aluejatkosarjan kärjessä.

SB Luja - PirPi 0-12 (0-3, 0-6, 0-3)

Pirkkojen ensimmäinen vastustaja Hollolassa oli SB Luja. Pälkäneläiset yrittivät saada lisäpisteitä päästäkseen sarjassa vielä neljänneksi, joka toisi heille paikan jatkokarsintaan.

1.erä
Ottelun alku oli molemminpuolista tunnustelua, mutta vähitellen ote siirtyi Pirkoille. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen Konsta pääsi Allun hyvästä syötöstä avopaikkaan ja täräytti Pirkat johtoon.
Erän kahden viimeisen minuutin aikana Pirkat lisäsi etumatkaansa vielä parilla osumalla. Ensin Otto pääsi siirtämään Jamin jalasta pompanneen pallon maaliin ja sitten Allun komea veto painui ylänurkkaan. Pirkat johti jo 3-0.
2. erä
Luja putosi lopullisesti kyydistä toisen erän alussa. Vain 16 sekuntia oli erää pelattu, kun Aleksi pommitti ylänurkkaan. Hetkeä myöhemmin Konsta näytti juoksuvoimaansa ja laukoi tarkasti oikeaan alanurkkaan lukemiksi 5-0.
Sen jälkeen Otto iski kaksi maalia, kunnes Konstan, Janskun ja Allun ketju värkkäsi matsin komeimman osuman. Konsta siirsi Janskulle, joka jatkoi välittömästi Allulle, ja tämä pisti pelivälineen maaliin.
Aleksi laukoi vielä keskiviivalta erän päätösnumeroiksi 9-0. Sen jälkeen Lassi torjui hienosti Lujan pari pahaa laukausta.
3. erä
Viimeinen erä oli pelkkä muodollisuus. Otto teki Jamin loistavasta esityöstä jo 10-0 ja onnistui maalinteossa senkin jälkeen vielä kerran. Otolle merkittiin Lujaa vastaan peräti viisi osumaa.
Tylyt loppulukemat 12-0 iski vielä Jansku. Sen jälkeen peli vihellettiin päättyneeksi ennen täyttä aikaa. Jälleen loistavasti torjuneelle Lassille merkittiin kauden ensimmäinen nollapeli. (JA)


Valmentajan kommentti:

Kisi: Meikäläisellä oli tätä peliä ennen hieman perhosia vatsassa, kun muistelin edellisen turnauksemme pelillisiä esityksiä.Tiedän toki joukkueen taitotason ja osaamisen hyväksi sekä luotan siihen 100 %, mutta edellisessä turnauksessa olimme ainakin omasta mielestäni ns.hukassa.

Alun pienen hapuilun ja kyttäysvaiheen jälkeen pojat pikkuhiljaa alkoivat löytämään oman tasonsa, eikä pelissä ollut sen jälkeen hädän päivää.

Olimme hiukan muutelleet kokeilumielessä kentällisten kokoonpanoja tähän otteluun ja saimme todeta, että homma toimi niilläkin.Tämä vahvisti entisestään käsitystä, että menestymme nimenomaan joukkueena ja joukkuepelillä emmekä ole pelkästään yksilöiden varassa. Lähes virheetön esitys koko joukkueelta.

Tämän matsin aikana mieltäni lämmitti suuresti muutamat todelliset "koulumaalit" ala Matias,Konsta,Jansku,Allu-akseli.Toki pelissä oli muitakin loistavia suorituksia, mutta vastaavia klap-klap maaleja on nähty harvoin tässä sarjassa ja varsinkaan meidän poikien tekeminä.Heräsi ajatus, että olemmehan me sittenkin osanneet tehdä joitakin asioita oikein valmennuksessakin ja saaneet opettamamme asiat vietyä poikien pelaamiseenkin.

Pelin jälkeen eräs todella aktiivinen "salibandyfani" ja FoSun kannattaja tuli kysymään meiltä, että saitteko pelin tallenettua videolle.Ihmettelimme kysymystä ja hän hieman taustoitti kysymystä toteamalla, että siinä olisi oiva opetusvideo näyttää junnuille mallia kuinka ns.koulumaaleja tehdään.Koulumaaleilla hän tarkoitti mm.tuota kolmen (yhden kosketuksen) syötön syöttöketjun avittamaa läpiajoa, jonka seurauksena Allu viimeisteli toisen maalinsa.

Sami: Hollolan turnauksessa oli teemana palauttaa joukkueelle pelaaminen taas kunniaan. Avausvastustajaksi asteli meille jostain syystä yleensä kovin vaikea SB Luja. Tänään poikien asenne oli jo ennen ottelua virkeä ja olimme hereilä myös itse ottelussa. SB Luja oli kärsinyt kirvelevän tappion kotijoukkueelle HU-46:lle aamun pelissään ja se taisi tuntua vielä Luopioisten joukkueen jäsenissä ja päässä. Me pääsimme korjaamaan sadon pitämällä hyvää tempoa yllä kaikilla kolmella kentällisellä.

Ottelussa nähtiin lukuisia hienoja syöttöyhdistelmiä, joilla vastustajan puolustus aukeni hienosti. Kun SB Lujan edelliskauden joukkuetta pitkälle kantanut maalivahtikin on täksi kaudeksi lopettanut, niin loppunumerot olivat melkoisen murskaavat. Lassi pääsi tässä pelissä varsin helpolla, kiitos koko joukkueen hyvän liikkeen ja puolustusasenteen.