17.1.2010 Punaportti, Hämeenlinna
Pirkat - RuRu-JSB 5-4 (2-1, 2-1, 1-2)
Pirkat E98:n kausi jatkui Hämeenlinnassa, jossa ensimmäisenä vastaan asettui kotihallissaan pelannut RuRu-JSB. Ottelussa oli paljon panosta, sillä molemmat joukkueet mielivät aluejatkosarjassa kahden parhaan joukkoon, joka takaa suoraan paikan lopputurnaukseen. Aiempi kohtaaminen Raholassa oli päättynyt Pirkkojen 8-5 -voittoon hienon nousun jälkeen.
1.erä
Ottelun alku viivästyi viitisen minuuttia, kun tuomarit olivat ilmeisesti tehneet "timokojot" ja nukkuneet pommiin. Peli saatiin kuitenkin vauhtiin Pirkkojen ja RuRun yhteisellä tuomaroinnilla.
RuRu avasi maalinteon, kun vajaat puolitoista minuuttia oli pelattu. Vastustaja pääsi nostamaan Lassin torjuman vedon läheltä maaliin.
Pari minuuttia myöhemmin Aleksilla oli hyvä paikka, mutta molari torjui. Kun pelikello näytti aikaa 9.41, Matiakselta namusyötön saanut Konsta laukoi Pirkat tasoihin.
RuRun veräjänvartija joutui taipumaan uudelleen ajassa 14.05, kun kaksikko Jan-Mikael ja Allu teki tuhojaan hyökkäyspäässä. Jan-Mikael iski suoraan Allun syötöstä lukemiksi 2-1.
2. erä
Heti toisen erän alussa Konsta loi Janille hyvän vetopaikan, mutta maali jäi syntymättä. Vähän myöhemmin pieni nukahdus oman maalin edessä riitti, ja RuRu tasoitti matsin numeroihin 2-2.
Etenkin Jamin, Karrin ja Oton ketju järjesti hyviä paikkoja. Erän puolivälissä Pirkat siirtyi uudelleen johtoon, kun Aleksin hieno veto sujahti verkkoon. Sen jälkeen vastustajalla oli yksi tolppaveto, kuten myös Pirkoilla. Laukojana oli Aleksi vaparista.
Nelisen minuuttia ennen erän päättymistä Konsta osoitti, että joskus kannattaa laukoa huonommistakin paikoista. Konstan veto painui nollakulmasta maaliin, ja taululle vaihtuivat lukemat 4-2. Vielä erän loppuhetkillä Jyrin laukaus kimposi tolpasta toiseen tolppaan ja takaisin kentälle.
3. erä
Matias oli lähellä ratkaista ottelun päätöserän alussa, mutta maalivahti torjui hyvän vedon alakulmasta. Matsiin saatiin uutta jännitystä, kun RuRu pääsi kaventamaan vapaalyönnistä numeroiksi 4-3. Ottelua oli siinä vaiheessa pelaamatta vielä yli kahdeksan minuuttia.
Hieman helpottava 5-3 -osuma syntyi kuitenkin jo 27 sekuntia RuRun maalin jälkeen. Jami kiersi maalin takaa ja syötti maalin edessä odottaneelle Otolle, joka nosti pallon ylänurkkaan.
RuRu otti heti sen jälkeen aikalisän, josta ei kuitenkaan ollut hämeenlinnalaisille merkittävää apua. Päätösminuutilla RuRu pääsi kaventamaan numeroiksi 5-4, ja peliaikaa jäi jäljelle vielä 26 sekuntia. Sitä ennen kello oli pysähdyksissä ainakin viitisentoista sekuntia, vaikka peli oli ollut käynnissä. Loppusekunneilla Pirkat piti kuitenkin huolen, ettei vastustajalle annettu tasoituspaikkaa.
(JA)
Valmentajan kommentti:
Kisi: Itselläni oli ennen peliä jotenkin rauhaton olo ja se ei ainakaan helpottunut, kun vielä ottelun tuomaritkin "unohtivat" saapua paikalle. Lisäksi rauhattomuutta lisäsi se tosiseikka, että pelialusta, todella liukas parketti, ei ollut ollenkaan meille ja meidän pelitavalle (taitoon ja liikkuvuuteen perustuvaa)
eduksi. Sitten vielä kaikenlisäksi pelikentän koko oli normaalia pienempi.
En lähden peliä sen enenpää analysoimaan, sillä Sami on sen jo tehnyt (teksti alla) ja yhdyn täysin Samin näkemykseen.
Pelin jälkeen olin aikas ihmeissäni ellen peräti hukassa ajatuksieni kanssa, päällimmäisenä tunne, että ovatko pojat unohtaneet kaikki asiat jotka olemme heille opettaneet. Teimme pelissä kaikki mahdolliset virheet ja koko peliajatus oli väh.80 % pojista totaalisesti hukassa. Mutta jotain hyvääkin peli näytti, mm.sen, että voimme voittaa huonollakin pelillä. Kiitos siitä pojille...
Sami: Lähtökohtana otteluun oli välttää edellisen RuRu-ottelun katostrofialku ja siinä onnistuttiinkin kohtuullisesti. Ottelu oli siinä mielessä erikoinen, että yleensä tasaisesta joukkueestamme aina joku kentällisistä onnistuu ja ratkaisee pelin. Nyt lähes koko kilparyhmä alitti normaalitasonsa. Mitään yksittäistä syytä en keksi. Ehkä edellisen illan myöhään kestänyt miesten ottelu ja aikainen aamuherätys vaati veronsa, mutta ne eivät saisi vaikuttaa peliin tällä tavalla. Yksi vaihtoehto tietysti on, että jatkuvat voitot alkavat nousta pojilla johonkin mihin ei pitäisi. Sarjaryhmän pojat puolestaan pitivät tasonsa ja muutama heistä pelasi kauden parhaan pelinsä. Kaikenkaikkiaan suurimmat ongelmat olivat liikkumisessa, sijoittumisessa ja ennenkaikkea joukkuepelissä. Ennen seuraavaa turnausta pojille pitää tehdä selväksi, että pallo on aina yhtäkään pelaajaa nopeampi ja yhteispelillä joukkue joko voittaa tai häviää. Omaan "pussiin" pelaaminen pitää loppua heti alkuunsa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti