sunnuntai 20. helmikuuta 2011

YJS5: Luopioinen 19.2.2011

Kävijälaskuri onkin jo raksuttanut siihen malliin, että lukijoita taitaa sittenkin kiinnostaa nämä raapustukset jonkin verran. Muut hommat ovat eilen ja tänään verottaneet näitä harrastuksia, joten peliraportit tarjolla vasta nyt pienellä viiveellä.

Ylemmän jatkosarjan toiseksi viimeinen turnaus pelattiin ennen niin hyytävän kylmässä Rego-areenassa, että tälläkertaa monet katsojat (allekirjoittanut mukaan lukien) varmasti hämmästyivät, kun välihousut, karvalakit ja huopatossut sai lauantain jäätävästä pakkasesta huolimatta jättää tälläkertaa suosiolla narikkaan. Olosuhteet olivat siis erinomaisessa kunnossa ja kun hallin kahviokin pälkäneläisäitien loihtimine herkkuineen oli siirretty ansaitusti omaan tilaansa, niin urheilujuhla oli valmis alkamaan.

Classic Tornadot - PirPi 2-14(0-2, 1-3, 1-9)
Avausvastustajana oli tiukasti toisesta sijasta taisteleva Tampereen ylpeys Classic, joka oli kokenut jo edelliseen turnaukseen vastoinkäymisiä ja yksi sen avainpelaajista oli edelleen sivussa valitettavan silmävamman vuoksi. Pikaista paranemista sinnepäin!

Classic oli voittanut päivän ensimmäinen ottelunsa ja päätti selkeästi ladata kaikkensa likoon ottelussa sarjajohtajaa vastaan. Vastustaja pyrki käyttämään Luopioisten normaalia kapeamman kentän hyödykseen ja karvasi ahneesti ajoittain jopa kolmella pelaajalla kiinni Pirkkain puolustajiin. Tälläkertaa hyvä karvaus ei tuottanut tulosta, vaan PirPi-pakit onnistuivat tyylikkäästi purkamaan paineen keskikentälle ja tämä taas tuotti useita 3-2 ylivoimahyökkäyksiä PirPille. Ottelun alkuminuuteilla PirPillä oli heti tuhannen taalaan paikka avausmaaliin, mutta veto suuntautui ohi maalin. Classic taisteli raivokkaasti ensierän yhdeksännelle minuutille, kunnes Pirkat avasi maalihanat. Tämä vapautti hieman lisää PirPin otteita ja muutaman minuutin päästä laidasta murtauduttiin väkisin läpi ja takatolpalta päästiin nauttimaan palloa tyhjiin. PirPi painoitteinen avauserä päättyi 0-2 numeroissa.

Toiseen erään PirPi tarjosi todellista shokkihoitoa, kun alle neljän minuutin pelin jälkeen numerot olivat vaihtuneet jo 0-5. Pian 0-5 maalin jälkeen PirPille tuomittiin 2min jäähy katsomoon nähtynä mitään sanomattomasta tilanteesta. Alivoimapelaajat pelasivat hineoa alivoimapeliä ja Classicille ei annettu pienintäkään mahdollisuutta maalintekoon. Classic teki kuitenkin erässä avausmaalinsa onnekkaalla pompulla PirPi-pelaajan jalan kautta, joten toisen erän jälkeen oltiin tilanteessa 1-5.

Jos toinen erä aloitettiin maalijuhlalla, niin sama tahti jatkui kolmannen erän alussa. Nyt avausmaalista vaan vastasi Classic, joka kampesi itseään väkisin mukaan peliin siirtämällä numerot 2-5. Seuraava maali tulisi olemaan iso maali ottelun jatkon kannalta. PirPi hyökkääjien äkillinen suonenveto maalipaikoissa kuitenkin jatkui ja jälleen muutaman minuutin sisään pallo sijoitettiin kolmesti Classic-häkkiin hienojen kuvioiden jälkeen. Reilut viisi minuuttia erän alusta Classic pelaaja rikkoi takaa päin mailaanlyönnillä PirPi-hyökkääjää, mutta tästä vihelletyn rankkarin Classic veskari torjui. Seuranneesta ylivoimapelistä PirPi ei antanut pienintäkään armoa, vaan numerot taululla vaihtuivat jo 2-9. Viimeistään tässä vaiheessa katsomoon oli aistittavissa, että vastustajan pelihuumori oli täysin kateissa ja PirPi pelaajat iskivät vuoron perään reikäpalloa maaliin. Ottelu keskeytettiin maalierolla numeroissa 2-14 ja Classic oli saanut todellisen selkäsaunan kentällä. Kolmas erä päättyi numeroihin 1-9! Kaikki kentälliset onnistuivat hienosti maalinteossa, joten aavistuksen viime viikonlopusta muuttunut rosteri osoitti jälleen vahvuutensa koko joukon voimin.

Ottelun voitto varmisti jo käytännössä PirPin ykkösijan ylemmässä sarjassa.

PirPi - Sb Luja 8-3(1-2, 4-1, 3-0)
Toisessa ottelussa Pirkat sai vastaansa turnauksen kotijoukkueen Sb Lujan, joka oli kärsinyt kirvelevän tappion aamun ensimmäisessä ottelussaan nousukuntoiselle NoPSille. Sb Luja taistelee tiukasti jatkopaikasta ja parantaa näemmä peliään kevättä kohden kuin kuuluisa sika juoksuaan. Luja oli valmentajansa mukaan keskittynyt erityisesti PirPin kaatoon edellisissä treeneissään ja PirPin vahva avauspelaaminen vasemman laidan kautta oli laitettu valmennuksessa merkille.

Taktiikka osuikin avauserässä nappiin ja kotijoukkue osasi hyödyntää kovalla liikkeellään tutun kenttänsä paremmin kuin Pirkat. PirPille kuitenkin tarjottiin mahdollisuutta avausmaalintekoon ylivoimalla, mutta kun yhtä huippupaikkaa ei onnistuttu hyödyntämään, niin ottelu jatkui numeroissa 0-0. Lujan taktiikka petti erässä vain kerran, kun PirPi puolustus roikutti pallon laitaan, josta se levitettiin laidasta keskelle ja avausmaali oli tosiasia. Luopioislaiset eivät avausmaalista lannistuneet, vaan ensimmäisen kerran tämän kauden sarjapeleissä vastustaja oli loppuerän pääasiassa kuskin paikalla PirPiä vastaan. Lassi esitti muutaman maukkaan jalkatorjunnan, mutta ei voinut enää mitään, kun Luja iski pallon kahdesti PirPi maaliin. Ensimmäisen erän jälkeen numerot tiukasti 1-2 Lujalle.

Toinen erä alkoi erittäin vauhdikkaasti ja värikkäästi, kun ottelun tuomarit passittivat pelaajia jäähypenkille. Luja hyödynsi jälkimmäisen ylivoimansa ja siirtyi jo uhkaavasti 3-1 johtoon. Pirkar ei tästä kuitenkaan lannistunut ja pian myös PirPi pääsi mukaan peliin, kun vuorostaan pirkkalalaisten ylivoima tuotti tulosta, 2-3. Kun Pirkat pääsivät vauhtiin, niin kahdella kentällä pelanneet lujalaiset alkoivat vääjäämättä pudota pelillisesti kyydistä. Ehkä jalkakin alkoi jo hiukan painaa, koska puolustaminen tahtoi hyökkääjiltä välillä jäädä vähemmälle. Heiltä toki tippui erilaisten loukkaantumisten vuoksi kolme pelaajaa kesken ottelun, joten se ei voinut olla vaikuttamatta loppupelin suoritukseen. Kun Luja oli taktiikallaan tukkinut vasemman kaistan, niin PirPin peli alkoi aueta hienosti oikealta laidalta. Yksilösuorituksella tehdyn tasoitusmaalin jälkeen, PirPi sai hyvin painetta ja kuittasi numerot 4-3. Luja ei kuitenkaan antautunut ja sai jälleen otetta pelistä kymmenen minuutin pelin jälkeen. Erä kuitenkin päättyi ehkä ratkaisevaan PirPi onnistumiseen ja numerot 5-3 olivat tosiasia.

Vielä kolmannenkin erän alkuun Luja laittoi PirPin tiukoille ja sai mailaanlyönnistä rankkarin, jonka Lassi nollasi tyylikkäästi. Myös seuranneesta alivoimasta PirPi selvisi ja ottelu jatkui edelleen samoissa numeroissa. Jälleen elettiin yhtä ottelun kulminaatiopistettä ja nyt PirPin materiaalin laajuus osoitti voimansa. Jokainen viisikko pääsi vuorostaan luomaan painetta ja elintärkeä 6-3 maali taisteltiin vastustajan mailaanlyönneistä huolimatta maalin eteen, josta pallo sisään. Seuraava maali olikin taas toisen kentällisen käsialaa. Tässävaiheessa jo aavistuksen alistunut Luja hankki itselleen ikävyyksiä ja PirPille tarjottiin päivän toinen rankkari. Nytkään ei ollut onni puolella, mutta seuranneesta ylivoimasta tehtiin maali, joka kelpaisi myös miesten salibandyliigan maalikoosteeseen (jos liitto niitä vaan tarjoaisi). Loistavasta ristiinsyötöstä kaamea pommi suoraan syötöstä Lujan maalin kattoon. Tähän maalin oli hienoa lopettaa ottelu.

Molemmissa päivän otteluissa oli selkeästi nähtävissä, että PirPin päänahka alkaa olla haluttua tavaraa ja vastustajat todella seuraavat jo taktisestikin miten joukkue pelaa. Vaikka nyt molempien otteluiden loppunumerot ehkä hieman mairittelevat PirPiä, niin molemmat avauserät olivat pitkästä aikaa kunnon vääntöä liitonsarjan peleissä. Toivottavasti ottelut jatkuvat mahdollisimman tiukkoina myös jatkossa, koska bloggaajan mielestä tasaiset pelit ovat niitä mitkä jalostavat pojista (peli)miehiä.

Nyt kaikilla joukkueilla on kuukausi aikaa hioa kuviot iskukuntoon, koska ylemmän jatkosarjan viimeinen turnaus pelataan vasta 19.3. Raholassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti