lauantai 9. huhtikuuta 2011

Final Four: Raholan liikuntakeskus 09.04.2011

Kauden kohokohtaa oli odotettu vesikielellä Länsirannikon ja Sisä-Suomen alueella ja kun aurinkoisena kevätpäivänä pallo putosi ensikerran lattiaan suuri urheilujuhla oli valmiina alkamaan. Tapahtuma sai onneksemme arvoisensa puitteet, kun päivän kaikki ottelut päästiin pelaamaan Krp:n liigakentällä ja kunnollisella alustalla. PirPin taustajoukot olivat laittaneet parastaan ja pelaajaesittelyt, kuulutukset, musiikki ja otteluohjelmat olivat viimeisen päälle kunnossa. Kiitos omasta puolestani kaikille talkoolaisille. Myös joka joukkueen rytmiryhmät olivat hyvin ajantasalla ja katsomossa olikin loistava tunnelma koko päivän ajan.

Päivän ensimmäisessä ottelussa PirPin Loppusarjassa kaatanut USB jatkoi hyviä otteitaan ja pudotti tiukan taistelun jälkeen FoSun pronssiotteluun numeroin 3-1.

SB Naantali Runners - PirPi 7-3(1-1, 3-0, 3-2)

PirPi sai välierässä vastaansa jo muutamista turnauksista tutuksi tulleen Sb Naantali Runnersin, joka on hallinnut Länsirannikkoa viime vuodet kohtalaisen suvereenilla otteella.

Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan lähes täysin hyvin liikkuvan ja syöttelevän naantalilaisjoukkueen hallintaa. PirPi sai kuitenkin tehtyä ottelun avausmaalin, kun Konsta iski palloa pompottavaan pakkiin kiinni, ryösti pallon ja tykitti etukulmasta avausmaalin ajassa 05:41, 0-1. Jollain tavalla pirkkalan pojat olivat kuin syväjäässä ja omasta liikkuvasta pelistä ei ensierässä nähty kuin muutamia pilkahduksia. Lassi piti joukkueen pelissä mukana esittämällä huikeita torjuntoja peräjälkeen ja nollasi useiden paraatipelastusten lisäksi ainakin yhden läpiajon. Ajassa 11:59 pato kuitenkin murtui ensi kertaa, kun vastustaja pääsi iskemään tasoituksen paraatipaikalta maalin edestä, 1-1. Puoli minuuttia ennen erän loppua PirPille tuomittiin mailaanlyönnistä 2 minuutin istunto.

Toinen erä jatkui PirPi alivoimalla ja juuri ennen jäähyn päättymistä Naantali sai lähivaparin vaarallisesta paikasta. Runners käytti tilanteen hyväkseen ja tuikkasi pallon yläpesään hienolla kääntölaukauksella, 2-1. Vain muutama minuutti tästä ja pitkän PirPi päädyssä pyörineen hässäkän päätteeksi numerot vaihtuivat jo huolestuttavasti 3-1, ajassa 04:46 toista erää. Ottelu kulki edelleen Runnersin hallitessa tapahtumia, vaikka PirPin syväjääkin alkoi pikkuhiljaa osoittaa murtumisen merkkejä. Ajassa 09:54 PirPille tuomittiin jälleen kakkonen jatkuvasta väärästä pelitavasta. Joukkue näytti jo selviävän ilman takaiskua, kunnes Runners-pakki oivalsi maalineteen unohdetun hyökkääjän, joka jatkoi pallon häkkiin ajassa 11:54, 4-1. Samassa ajassa PirPi valmennus otti aikalisän ja herätteli joukkoja taisteluun. Kaikki muistavat lukuisat kiihkeät kamppailut Rangers Kobria vastaan eli aikaa ja mahdollisuuksia oli vielä vaikka mihin, kun vaan oma peli saataisiin kulkemaan. PirPi siirtyi samalla kahteen kenttään, mutta muutamista maukkaista paikoista ei vielä uponnut ja erä päättyi numeroihin 4-1.

Kolmas erä alkoi pirkkalalaisittain suotuisasti, kun Naantalille tuomittiin ottelun ensimmäinen kakkonen ajassa 00:49 mailaanlyönnistä. Yv-kuvio pyöri suhteellisen hyvin ja muutamia maukkaita paikkoja ehdittiin tuhlatakin, ennenkuin 02:12 Jami oivalsi Oton vapaana, joka pussitti pallon maaliin, 4-2. Kiri oli valmis alkamaan ja joukkueen henki nousi silmiinpistävästi. Paine Runners päädyssä jatkui ja 04:44 naantalilaiset rikkoivat jälleen, josta tuomaristo palkitsi heidät 2 min istunnolla. PirPi pyöritti yv-peliä aikansa, kunnes Weeti otti ohjat käsiinsä ja pommitti Oton päätykulmasta lähettämän syötön maaliin. Tilanne jo lupaavasti 4-3 ja ilmeet Runners-leirissä olivat tässävaiheessa synkänoloisia. Aikaa tasoitukseen oli vielä ruhtinaallisesti ja PirPin peli-ilme hyvällä tolalla. Pelissä on kuitenkin aina kaksi puolta ja tälläkertaa hyvin alkanut kiri tyssäsi pariin harmittavaan harhasyöttöön, joista Runners rankaisi armoa tuntematta ja ratkaisi ottelun voiton Naantalin. Tilanne jo 6-3 ja peliaikaa enää reilut 6 minuuttia jäljellä. Kun tähän mahtui vielä yksi PirPi jäähy kampituksesta, niin tilanne vaikutti jo tuskaiselta. Naantali iskikin lopullisen naulan PirPi-arkkuun 14:32, kun Runners-hyökkääjä pyöräytti maalinedessä loppunumerot 7-3.

Paremmasta joukkueesta ei jäänyt näillä numeroilla pienintäkään epäselvyyttä ja Naantali Runners ansaitsikin ehdottomasti finaalipaikan paremmalla syöttöpelillä, tehokkaammalla viimeistelyllä ja rennommalla peliesityksellä. Myös kaksinkamppailuissa Naantali oli liian usein väkevämpi. Varmasti maukas voitto naantalilaisjoukkueelle.

Tilanne välierien jälkeen siis se, että Länsirannikko-Sisä-Suomi tylysti 2-0 ja jäsentenvälisillä jatkettiin tästä eteenpäin.

PirPi - FoSu 6-4(1-1, 4-2, 1-1)

Pronssiottelussa kamppailtiin siis epävirallisesta Sisä-Suomen mestaruudesta vanhojen tuttujen kiistakumppaneiden kesken. FoSu oli parantanut peliään roimasti sitten alkusarjan otteluiden ja joukkueen muutamia tähtipelaajia oli marinoitu tiuhaan seuran vanhemmissa ikäluokissa. PirPillä on tähän päivään asti ollut pienoinen henkinen niskalenkki forssalaisjoukkueesta, mutta tänään joukkueet tarjosivat tiukan jännitysnäytelmän runsaslukuisille katsojille.

Ottelu ei ehtinyt vanheta kuin 9 s, kun pakki löysi pitkällä poikittaissyötöllä oikealta laidalta vapaan pelaajaan, joka tykitti lujaa ja tarkasti ylämummoon 0-1. PirPi toipui onneksi shokkialusta ja sai paremmin otetta pelistä ja FoSun alivoimapelin aikana tasoitus roikkui jo ilmassa. Myös forssalaiset pääsivät kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta, mutta erä jatkui maaleitta. Lassi jatkoi edelleen loistavia otteitaan ja nollasi jälleen yhden vastustajan läpiajo yrityksen. Aivan erän lopulla PirPi vihdoin onnistui rikkomaan kuparisen ja Aten hyvän syötönkatkon jälkeen Allu passasi Jamille, joka iski pallon rysään ajassa 13:55, 1-1 jotka olivat myös erän päätösnumerot. Pallonhallinnasta lievä edge PirPille...

Toiseen erään asteli päättäväinen Pirkkalan joukkue. Nyt puolestaan Forssan maaliverkot olivat tötteröllä heti ensi sekunneilla, kun Atte maalasi Jamin syötöstä vaparin häkkiin ajassa 00:12, 2-1. Sama ketju onnistui heti seuraavassa vaihdossaan, kun 01:04 Jami pääsi lakaisemaan pallon häkkiin Allun syötöstä hyvän karvauksen ja levityksen jälkeen, 3-1. Samassa FoSu valmennus reagoi aikalisällä ja yritti potkia uskoa joukkueeseen hyvän ensierän jälkeen. Sama tahti kuitenkin jatkui ja 04:36 Forssan maali pöllysi jälleen. Nyt Jami löysi nappisyötöllä maalintakaa Allun paraatipaikalta ja Allu pussitti pallon rysään, 4-1. Taas muutama minuuttia eteenpäin ja Jami valmisti hattutemppunsa ottelussa ajassa 07:28. Nyt Weeti nousi oikesta laidasta päätyä kohti,löi jarrut pohjaan ja antoi nappisyötön Jamille, joka iski numerot 5-1. Seuraavassa vaihdossa oli PirPi-jalat ehkä vielä ilmassa edellisestä maalista, kun FoSu kavensi tarkalla alanurkkavedolla 5-2 ajassa 08:21. Ottelu aaltoili päästä päähän loppuerän, mutta puolisen minuuttia ennen erän loppua FoSu iski kunnon pukukoppimaalin, kun pitkä läpiyöttö tavoitti hyökkääjän ja numerot jo uhkaavasti 5-3. Kaikkiaan erä oli kuitenkin pääasiassa PirPi hallintaa.

Kolmanteen erään FoSu laittoi kaiken peliin ja sai selkeästi paremmin painetta PirPi päätyyn kuin aiemmissa erissä. PirPi kärsi ensimmäisen kympin aikana kaksi kahden minuutin rangaistusta, joista jälkimmäinen päätyi forssalaisjuhliin ja numerot kutkuttavasti 5-4 ja FoSulla kova henki päällä. Tilannetta ei helpottanut luvattoman paljon tänään muutenkin jäähyillyt PirPin joukkue, kun jälleen sen pelaaja passitettiin jäähyboksiin. Elettiin ottelun ratkaisuhetkiä ja nyt kotijoukkueen kantti kesti vierasjoukkuetta paremmin. Pian jäähyn tappamisen jälkeen (13:27) Atte lähetti päädystä syötön Weetille, joka otti muutaman sivuttaisaskeleen ja roikutti reikäpallon ratkaisevasti Forssan maalin yläpesään ja loppunumerot 6-4 olivat valotaululla. Erä tilastollisesti 1-1, mutta nyt pelillinen edge FoSulle. Toisen erän tehoilla ottelun voitto, pronssimitalit ja "Sisä-Suomen mestaruus" kuitenkin PirPin haltuun.

Voitto kauden viimeisestä pelistä on iloinen asia ja joukkue jaksoikin juhlia asiaankuuluvasti myös himmeämpien mitalien voittamisesta. ISO kiitos pojille, valmentajille, toimihenkilöille ja fanikatsomolle kuluneesta kaudesta!

====================================================================

Finaaliottelussa kohtasivat toisilleen tutut USB ja Naantali Runners. Ottelu alkoi kuten odottaa sopikin Naantalin painostuksella ja nyt jo USB:n tutuksi tulleella tiukalla oman pään tukkimisella. Runnersillakin oli suuria vaikeuksia ensierässä päästä tiukan USB-neliön sisään kunnon tekopaikoille, mutta erä päättyi kuitenkin 0-1 numeroihin.

Toinen erä jatkui naantalilaisittain aurinkoisissa merkeissä ja joukkue siirtyikin jo 2-0 johtoon. Vastoin allekirjoittaneen ennakkoveikkausta kahdella kentällä pelannut USB ei hyytynyt, vaan alkoi saada sitä paremmin otetta peliin mitä pidemmälle erä eteni. Erän päätteeksi numerot tiukasti 2-2 ja voittaja täysin auki.

Kolmanteen erään USB sai unelma-alun ja siirtyikin jo 3-2 johtoon. Runners tasoitti pelin 3-3, kun laiturin poikittaissyöttö pomppasi onnekkaasti USB-pakin jalasta omiin. Ottelu alkoi jo kallistua Runnersin suuntaan, kun pallo kulmasta maalin eteen, josta pallo jälleen hyvän ottelun pelanneen USB veskarin selän taakse, 3-4. Uusikaupunki ei kuitenkaan vieläkään suostunut taipumaan ja mielestäni joukkueen paras pelaaja (veskarin ohella) ja "mökin harja" (nro 8) tuikkasi tarkasti Runners veskan puikoista pelin jälleen tasoihin. Ottelu tuntui jo päätyvän jatkoajalle, mutta muutama minuutti ennen loppua allekirjoittaneen mielestä finaaliottelun ja ehkä päivän parhaat pelaajat ratkaisivat ottelun Naantalin voitoksi. Joukkueen "power-forward" nro 7, antoi nappisyötön kulmasta erinomaisen ottelun pelanneelle kymppipakille, joka pussitti voittomaalin suoraan yläkulmaan ohi maskissa olleen USB-veskarin.

Ansaittu voitto Sb Naantali Runnersille ja iso hatunnosto USB:n sinnikkäälle taistelulle. Mielestäni on hienoa, että joukkuepelin päivän parhaiten hallinnut joukkue voitti myös mestaruuden. Aurinkoista kevättä kaikille joukkueille tasapuolisesti ja menestystä kevään turnauksissa sekä ensi kauden kamppailuihin. Tasaiset ja rehdit kamppailut olivat hienoa katsottavaa. Sitä herkkua toivottavasti lisää myös jatkossa.

1 kommentti: