lauantai 21. tammikuuta 2012

C2: Ylempi jatkosarja 5, Raholan liikuntakeskus

Työ ja muiden kiireiden hiukan hellitettyä oli mukava päästä pitkästä aikaa reikäpalloa seuraamaan Nokian Krp:n isännöimään ylemmän loppusarjan viidenteen turnaukseen Raholan liikuntakeskukseen. Sarjatilanne on PirPi Eaglesin kannalta kutkuttava, koska jatkopaikkaan vaadittava kolmas sija on päässyt karkaamaan kolmen pisteen päähän. Ennakolta Raholan lauantaista oli pakko pelata täydet pisteet plakkariin jatkohaaveiden säilymisen kannalta. Vastustajana oli SC Urbans Turengista ja Alhojärven Aki Jämsästä, joista jälkimmäinen oli allekirjoittaneen osalta täysin katsomaton kortti aiempien turnausten osalta.

Lievää ahdistusta ennen otteluiden alkua aiheutti "peräpään" lukuisat poissaolot.

SCU - PirPi Eagles 12-0 (0-5, 0-7)
Päivän ensimmäinen vastustaja oli tuttu SC Urbans, jonka kanssa taisteltiin viime viikonloppuna pisteet kotiin 6-4 voitolla. Vastustajalta on kauden aikana erottunut edukseen erityisesti joukkueen kapteeni, joka luutii alakertaa isännän ottein, kovaa mutta reilusti.

PirPin ketjut oli muodostettu kahden pakkiparin varaan ja kolme hyökkäysketjua, joissa kaksi sentteriä pelasi joka toista vaihtoa. Karri käsittääkseni debytoi puolustuspäässä hyvällä menestyksellä ja Matias/Allu raatoivat senttereiden paikalla.

PirPi sai otteluun loistavan alun, kun Konsta sai puolustuksesta laidan kautta syötön ja leikkasi keskelle tykittäen numerot 0-1 jo 24s pelaamisen jälkeen. Jatkoa seurasi pari minuuttia myöhemmin, kun Allu levitti keskeltä laitaan pallon vauhtiin Nikille, joka käytti oivallisesti kroppaansa suojana ja kipitti nopeilla kintuilla väkisin maalineteen, 0-2. Jälleen pari minuuttia peliä ja kohtuullisen avoin SCU-puolustus raadeltiin kahtia mallia CCCP. Kolmella kosketuksella pallo häkkiin. Aleksi ykkösellä laitaan Allulle, josta suoraan kentän poikki lapa pystyssä B-pisteellä odottaneelle Otolle, 0-3. Tasaisen taulukon mukaan taas pari minuuttia ja seuraavaksi vuoroon astui Kare, joka pussitti myös komean maalin Konstan laitanousun päätteeksi antaman poikkarin päätteeksi, 0-4. Erän viimeinen maali nähtiin ajassa 10:30, kun Matias peitti hienosti pakin vedon, nappasi pallon haltuun ja antoi oikea-aikaisen läpisyötön pakkien väliin, josta Konsta kirmasi innolla läpiajoon. Veskari sivuun ja pallo hallitusti verkkoon. Tylyt 0-5 eränumerot erätauon päätteeksi taululla, eikä numeroissa ollut juuri selittämistä, sillä kovin monta laukausta maalissa kylmissään ollut Lassi ei joutunut poimimaan.

Toinen erä alkoi hieman tasaisemmissa merkeissä, mutta yhdeksännen minuutin kohdalla alkoi sellainen ilotulitus, ettei kirjuri meinannut vauhdissa pysyä. Pommituksen aloitti Atte oikeaoppisella kulmapelillä. Oman nousun päätteeksi pallo nurkkaan vapaana olleelle Tinolle, joka laittoi pallon takaisin kohti maalia kirmanneen Aten lapaan, 0-6. Näitä maaleja toivoisin näkevän enemmänkin PirPin toimesta. Tämän jälkeen SCU sai 2min jäähyn väärästä etäisyydestä, joka kuitattiin pienen hieromisen jälkeen Oton toimesta Jamin keskustaan antaman syötön jälkeen, 0-7. 20s aloituksesta ja Niki katkoi hyvällä karvauksella pakin syötön ja ampui läpiajon päätteeksi numerot 0-8. 30s peliä ja nyt Allu ja Konsta repi puolustuksen auki. Allu Konstalle laitaan ja jatko takaisin keskelle. Allu läpiajosta 0-9. Seuraava maali jäi näkemättä, kun ohjeistin toimihenkilöitä kellotaulun oikeista numeroista. Huhujen mukaan tekijänä Jami Oton syötöstö. Numerot 0-10 ja peliaikaa 10s edellisestä maalista. Hurjastelu jatkui yhä kiihtyvällä tahdilla, kun nyt 4s pelin jälkeen Otto Jamin syötöstä, 0-11. Tässä vaiheessa vastustaja vaihtoi maalivahtia, mutta uuden kassarin epäkiitollinen tehtävä oli noukkia pallo nuotasta nyt 24s pelaamisen jälkeen. Tinon kulmasta antaman syötön päätteeksi Allu sivalsi keskeytykseen oikeuttavat loppunumerot 0-12 taululle toisessa erässä aikaan 12:50.

Ottelussa oli merkillepantavaa PirPin murhaavan tehokas maalinteko ja nautittava syöttöpeli, kun tilaa siihen annettiin.

Aki - PirPi Eagles 6-9 (0-2, 4-4, 2-3)
Seuraava vastustaja oli saapunut suoraan paperitehtaan varjosta Jämsästä mittamaan Pirkkain iltapäivän virettä. Vastustajalla oli merkillepantavan kattavan kokoinen valikoima pelaajia rosterissaan ja epäluotettavien lähteiden mukaan ikähaitari olikin 00-96 syntymävuosien väliltä, joka selittääkin pelaajien ison fyysisen kokoeron. Aki jakoi lohkojumbon tittelin ennen päivän turnausta, mutta ainakin minut yllätetttiin täysin pelin tasokkuuden osalta. Vanha englantilainen jalkapallosanonta "Älä vaihda voittavaa joukkuetta" oli jostain syystä unohtunut ja PirPi valmennus oli sekoittanut hyvin toimineet hyökkäysketjut uusiksi ja hyvästä alusta huolimatta PirPi ei saanut hyvin liikkunutta vastustajaa kuriin.

Ajassa 0:52 Allu ampui läpiajosta avausmaalin Konstan keskustaan lähettämän syötön päätteeksi. Hyvästä alusta huolimatta lähes koko erä oli melkoista sekametelisoppaa, jossa hallinta toki oli vierasjoukkueella, mutta vastustajan tiukka noppavitonen omassa päässä piti hyvin ensimmäisen erän aikana. Isokokoisten nopeiden hyökkääjien vastaiskut näyttivät vaarallisilta, vaikka ilman takaiskuja vielä selvittiinkin. Erän viimeisellä minuutilla puolustuksen pitkän kaaripallon tavoittanut Konsta iski ensin pallon rintapanssariin, mutta korjasi tilanteen ja siirsi pallon verkkoon, 0-2.

Toiseen erään PirPi sai hyvän lähdön Jami oivalsi maalin eteen hiipineen Nikin vapaana. Läheltä ylös, 0-3 parin minuutin pelin jälkeen. Samalla peliminuutilla Allun annettiin kävellä keskustasta kohti maalia, eikä sellaista jätetä käyttämättä. Tarkka sijoitus alanurkkaan, 0-4. Pari minuuttia edellisestä ja oli Akin vuoro korkata ottelun avausmaalinsa hieman onnekkaasti. Tästä sisuuntunut jämsäläisjoukkue pussitti heti seuraavalla minuutilla numoiksi 2-4. Akilla oli tässä vaiheessa hyvä ote peliin ja PirPillä pakka hieman sekaisin. Seuraavaksi Akille tuomittiin 2min jäähy mailan painamisesta, jonka Otto kuittasi lähes samoilta jalansijoilta kuin edellisessä ottelussa, nyt Konstan poikittaissyötöstä 2-5. PirPi sai hieman kasattua rivejään ja rosteria taidettiin tässä vaiheessa viiilata hieman uusiksi valmennuksen toimesta. Pitkin ottelua loistavasti torjunut jämsäläiskassari piti numerot tasaisena. Silmiinpistävää oli maalivahdin erittäin nopeat kädet, jolla hän nollasi monta loistavaa PirPi maalipaikkaa. Nyt tuli vuoroon Akin tehohetki, kun Matias sai poimia pallon selkänsä takaa kahdesti minuutin sisään ja numerot jo kutkuttavasti 4-5. Erittäin tärkeä lisämaali kuitenkin PirPille heti suoraan aloituksesta Konstan toimesta yläkulmaan Allun syötöstä, 4-6.

Kolmas erä sai pirkkalalaisittain hyvän alun, kun Niki löysi keskeltä Oton, joka pussitti numerot 4-7 1:22 erän alusta. Nyt puolestaan Aki kuittasi maalin suoraan aloituksesta siirtämällä pallon tyhjiin, 5-7. PirPille tarjottiin ratkaisun avaimia 2min ylivoimapelin ansiosta, mutta tälläkertaa kuviot olivat hieman ruosteessa ja kassari nollasi loput. Aki painoi peliä kohti PirPi-päätyä siirtymällä kahteen kenttään kolmanteen erään ja sai kuin saikin hilattua itsensä maalin päähän pienellä onnenkantamoisella pakin jaloista, 6-7 ajassa 8:47 kolmatta erää. Ottelu jatkui tiukkana vääntönä, kunnes ratkaisijan viitan otti yksi päivän parhaista PirPi-pelaajista. Yritteliäästi koko päivän tikannut Niki karvasi jälleen tehokkaasti ja siirsi joukkueensa kahden maalin karkumatkalle läpiajon päätteeksi, 6-8. Lopussa Aki yritti oikeaoppisesti tulla mukaan peliin kuudella kenttäpelaajalla, mutta Jamin ennätettyä kulmapalloon ensimmäisenä Kare pääsi naatiskelemaan loppunumerot 6-9 tyhjään maaliin.

Tärkeät 4 pistettä matkasivat Pirkkalaan, mutta päivän ensimmäisessä ottelussa loistavaa joukkuepeliä Pirkkain 97-joukkuetta vastaan esittänyt Krp petti hieman luottamusta illan päätöskamppailussa. 2-2 tasapeli kolmannella sijalla olevaa Laukaa Kingsiä vastaan oli PirPi Eaglesin kannalta karvasta kalkkia, sillä keskinäisen ottelun voittaminen ei välttämättä riitä jatkopaikkaan. Paineessa hiotaan kuitenkin timantteja ja nyt PirPi Eagles on juuri sellaisessa tilanteessa. Hyviä pelejä siis tiedossa ainakin kahden seuraavan turnauksen ajan ja itse uskon vahvasti poikien klaaraavan tiensä jatkopeleihin tiukasta lopusta huolimatta.

 



1 kommentti:

  1. Hienoa SH !
    Kyllä taas osuu ja uppoaa tarkalla analyysillä Eaglesin peleistä.

    PirPi-98 Fani

    VastaaPoista